Tiannalle C-luokan kakkossija

Tiannalle C-luokan kakkossija
17 huhti

Tianna jatkoi kevään hyviä peliesityksiä ja eteni naisten C-luokan finaaliin. Ensimmäisen kierroksen vastustajan kanssa aiempien matsien voitot olivat 1-1, mikä enteili tiukkaa ottelua. Näinhän siinä kävikin. Tianna voitti ottelun kahden tiukan tiebreakin jälkeen. Toisen kierroksen vastustaja oli uusi tuttavuus. Tianna ei antanut mahdollisuuksia ja voitti ottelun häviämällä vain kaksi geimiä.

Semifinaalivastustajan kanssa viimeisen kolmen vuoden voitot olivat Tiannalle 3-2. Nyt tuli ilahduttavasti neljäs voitto erittäin tiukan matsin jälkeen, kolmannen erän tiebreakin mennessä Tiannalle 10-8. Finaalissa paukut eivät enää riittäneet haastamaan voittajaa, vaikka yritystä loppuun asti olikin.

Tianna kommentoi kisoja: ”Ensimmäinen aamumatsi lähti minulle tyypilliseen tapaan nihkeästi liikkeelle, mutta onneksi sain hoidettua ratkaisupallot kotiin. Seuraavissa matseissa sain jo lyöntimyllyn toimimaan. Vielä pitää parantaa tasaisuutta ja ehkä pitäisi myös hieman malttaa pidempään. Finaalivastustaja ansaitsi voittonsa. Oli tällä kertaa minua parempi.”

 

Tiannalle uran paras turnausvoitto

Tiannalle uran paras turnausvoitto
19 maalis

Tianna teki Tampereen Wilson Cupissa lähes mahdottomasta mahdollisen, ja sen mitä salaa toivottiin. Tuloksena uran hienoin kilpailu ja voitto naisten C-luokassa.

Ensimmäisellä kierroksella vastassa oli 2-sijoitettu, joka johti 1-erää 4-1. “Nousin voittoon, kun en luovuttanut ja pelasin yhden pallon kerrallaan”, Tianna kertoi käännettyään voiton itselleen luvuin 7-6,6-2.

Toisella kierroksella vastassa oli Tiannan tapaan D-luokkalainen, jonka Tianna voitti 6-0,6-0: “Syötöt meni sen verran hyvin, ettei niitä montaa tullut takaisin. Muutenkaan ei oikein saanut mun kovia lyöntejä takaisin, vaikka ihan hyvin pelasikin.”

Finaalista tuli huima trilleri. Molemmin puolin lyötiin kovaa ja kulmiin. 1-sijoitettu vastustaja vei 1-erän 6-2 ja Tianna 2-erän 6-1. 3-erän tiebreak oli henkien taistoa, jossa Tianna oli jo 6-8 häviöllä. Rohkealla pelillä Tianna voitti seuraavat 4 pistettä ja päätti ottelun näyttävään läpilyöntiin. Tb-voitto kirjattiin siis lukemin 10-8.

Tianna summasi tunnelmat: “Hienot kisat, ehdottomasti mun parhaat. Uskalsin lyödä kaikissa matseissa. Keskityin joka palloon, enkä miettinyt tilannetta sen pidemmälle. Sain enemmän suoria pisteitä syötöistä kuin tein kaksoisvirheitä. Olen myös tyytyväinen, kun olen oppinut palauttamaan syötöt avoimesta jalka-asennosta. Ja kiitokset äidille ja isälle huoltojoukkoihin!”

 

HuTe iloitsee!

HuTe iloitsee!
07 maalis

HuTe iloitsee! Emma 8v pääsi puolen vuoden harkkatauon ja lähes vuoden kilpailutauon jälkeen taas tositoimiin. Tampereen Tennis Tourilla vastassa oli kolme pääkaupunkiseudun tyttöä, joista yksi oli 9-vuotiaiden Suomen ykkönen. Emma otti yhden hienon taisteluvoiton lukemin 4-1, 1-4, 5-3. Turnauksen jälkeen Emma ilmoitti ponnekkaasti, että ”Ilmoita mut kaikkiin kisoihin!”. Seuraavissa kisoissa Emma kertoi lyövänsä kovempia lyöntejä, jotta vastustaja ei ehdi niihin. Harjoittelu alkoi jo illalla omassa huoneessa pehmopallon kanssa, onneksi ilman esinevaurioita.

Tianna 14v osallistui Turussa naisten B3-kisoihin ja sai pelata neljä matsia. Tuloksena oli kolme voittoa, joista yksi oli C-luokkalainen. Tianna pelaa itse D-luokan kärjessä. Yhdestä matsista tuli tiukka 3-4, 4-1, 9-11 tappio yhden matsipallon jälkeen. Hienot kisat, joita Tianna kommentoi seuraavasti: ”Olen oppinut pelaamaan omaa peliäni. Lyön järkevästi kovaa ja pyrin ratkaisemaan heti vastustajan lyhyemmästä lyönnistä. Osaan nyt myös nousta verkolle ja ottaa siitä pisteitä.”. Tianna osallistuu maaliskuun lopussa D-luokan SM-kilpailuihin ja heti perään 16-vuotiaiden SM-kilpailuihin.

 

Tiannalle uran hienoin voitto!

Tiannalle uran hienoin voitto!
05 helmi

Tianna 14v otti uransa hienoimman voiton 16-vuotiaiden Junior Grand Prix -turnauksessa Turussa. Tianna eteni ensin hienosti karsinnoista pääsarjaan. Vastaan tuli helsinkiläinen vuoden vanhempi C-luokkalainen, joka on rankingissa huomattavasti Tiannaa korkeammalla.

Tianna piti alusta asti erittäin kovaa tempoa ja hyökkäsi jokaiseen palloon alusta loppuun asti. Tianna löi hurjat 53 suoraa voittolyöntiä vastustajan ulottumattomiin. Syötöillä Tianna teki peräti 30 suoraa pistettä. Ykkössyöttöjen nopeudet olivat keskimäärin 140 km/h. Kakkossyöttöjen ehkä 138 km/h 🙂

Ottelu oli alusta loppuun asti myös henkien taistelua. Ottelu kesti lähes 3 tuntia siitä huolimatta, että koko ajan lyötiin kovaa. Uskomattominta oli, että Tianna pystyi vielä ottelun lopussa nostamaan tasoaan. Uran paras ottelu päättyi 7-6,4-6,6-2 voittoon. Tianna sijoittui vanhempien tyttöjen kisassa sijoille 5-8. Huittisten Tennisseura onnittelee Tiannaa huimasta saavutuksesta!

 

Tyttöjen tennisvuoden 2022 yhteenveto ja lyöntinäytteet

Tyttöjen tennisvuoden 2022 yhteenveto ja lyöntinäytteet
07 tammi

Tianna 14v voitti kolme naisten D‐luokkaa ja sai pronssia Junior Grand Prix T14‐osakilpailussa. Vuoden parhaat voitot tulivat kolmesta vuoden vanhemmasta tytöstä, jotka olivat T15‐rankingissa top25:ssä.

Riia 10v saavutti kolme pronssia Junior Grand Prix T10‐osakilpailuissa ja pääsi joulukuun Masters‐finaaliin, jossa hän oli hienosti viides. Riian menestys oli paras satakuntalaisen tennisjuniorin saavutus SM‐tasolla vuoden 2017 jälkeen. Riia sai kauden kilpailuissa kaksi Fair Play ‐palkintoa. Vuoden paras voitto tuli T10‐vuotiaiden rank#2:sta.

Milenalle 9v vuosi oli kilpauran ensimmäinen. Kilpailupelejä tuli yhteensä kunnioitettavat 16 kappaletta. Ensimmäiset kaksi voittoa tulivat syyskuussa Tampereen Tennis Tourin T9‐kisasta. Heti perään lokakuussa Milena otti neljä voittoa seuraavasta Tourin kisasta ja sijoittui upeasti kisan kakkoseksi.

Emman 8v vuosi oli Milenan tapaan kilpauran ensimmäinen. Vuosi oli kolmijakoinen. Ensin keväällä tuli ensimmäisestä kisasta opettavaiset kolme tappiota. Tästä kuuden viikon päästä toisessa kisassa tuloksena oli neljä peräkkäistä voittoa ja sarjan ykkössija.

Anna 6v aloitti syksyllä uutena innokkaana tulokkaana tennisperheessämme. Anna lyö molemmilta puolilta
kahdella kädellä ja osuu jo hienosti palloon.

Kohti C-luokkaa

Kohti C-luokkaa
13 marras

Tianna voitti jo vuoden kolmannen D-luokan turnauksensa. Vielä elokuussa Tianna oli E-luokassa ja nyt pisteet riittävät jo C-luokkaan nousuun.

“Syöttö kulki hyvin ja todella varmasti. Vähän ihmettelin, kun harkoissa ei oo ollu helppoa. Valmentajan kanssa vaihdettiin muutama viikko sitten syöttö niin, että en laita jalkaa viereen ja käännän selkää enemmän. Tosi vaikeeta, mutta en ole antanut periksi, vaikka valmentaja on useampaan kertaan ehdottanut vanhaan paluuta. Varmaan ärsyttääkseen. Sain kuulemma finaalin 61,64 voitossa 15 suoraa pistettä syötöstä ja kaksareita tuli vain 4.”.

Tiannalla on tänä vuonna enää yksi C-luokan turnaus Salossa ja sitten tuleekin ensi vuodelle todella kovat haasteet, kun Tianna pelaa alivuotiaana 16-vuotiaiden Junior Grand Prix -sarjaa. “Täytyy saada peliä vieläkin hyökkäävämmäksi. ja valmentaja varmaan haluaisi minun nousevan paljon enemmän verkolle. Vähän kyllä mietityttää suostunko, mutta olisihan se hyvä saada peliin jotain itselle ihan uutta.. Kaipa sitä sit täytyy uskoa”, Tianna päätti juttutuokion ja lähti kotiin pinoamaan pihalle kärrättyjä klapeja.

Tiannalla ja Riialla hienot kisat!

Tiannalla ja Riialla hienot kisat!
03 marras

Tianna ja Riia ottivat molemmat viikonloppuna kaksi loistavaa ranking-voittoa. Tyttöjen lyönneistä on tällä foorumilla jo “kyllästymiseen” asti kerrottu, mutta todetaan silti jälleen kerran, että molemmat tytöt antoivat palloille kovaa kyytiä. Tähän kun lisätään lyöntivarmuuden kehittyminen, niin tulos on sen mukaista. Valmentaja on erityisen ilahtunut siitä, että molempien pelifilosofia ja peliäly ovat myös menneet hienosti eteenpäin.

Tianna voitti Turun C-kisoissa 16v D-luokan kärjen ja 15v C-luokkalaisen. Jälkimmäinen voitto oli kokonaissuoritukseltaan ehkäpä Tiannan tennisuran paras. “Uusi syöttöni toimi alkukangertelun jälkeen hienosti. Kasvattaa itseluottamusta, kun syötöt ja peruslyönnit paukkuvat vastustajan ulottumattomiin. Odotan jo innokkasti seuraavia kisoja.”, Tianna kertoili ajatuksistaan kisojen jälkeen.

Riia otti Espoon 10v-junioriturnauksessa neljä hienoa voittoa. Toisella kierroksella Riia teki kisojen jättipaukun voittamalla ykkössijoitetun 10-vuotiaiden ranking#2:n suoraan kahdessa erässä. Finaalissa Riia pelasi Tiannan tapaan tennisuransa parhaan matsin. Hän käytti koko lyöntivalikoimaansa ja löi valmentajan mukaan uskomattoman hienoja lyöntejä kerta toisensa jälkeen. Tämä ei kuitenkaan riittänyt erittäin nopeaa ja erittäin varmaa vastustajaa vastaan. Parempi siis voitti. “Kaikki lyönnit sujuivat hyvin. Harmittaa, kun löi monta hyvää lyöntiä peräkkäin, mutta silti ei voittanut pistettä. Onneksi ensi vuonna ei pelata enää hitailla vihreillä, vaan nopeilla normipalloilla!”, Riia summasi kisatunnelmat omalta osaltaan.

Satakuntalaista tennishistoriaa JGP-kisoissa

Satakuntalaista tennishistoriaa JGP-kisoissa
05 loka

Huittisten Tennisseuran 10-vuotias Riia Miettinen ja 14-vuotias Tianna Levänen tekivät satakuntalaista tennishistoriaa lauantaista maanantaihin kestäneissä Junior Grand Prix -kisoissa. JGP-kisat ovat junioritenniksen korkein kilpailutaso. Molemmat tyttöjuniorit pelasivat itsensä loistavalla pelillä palkintosijoille. Viimeksi näin tapahtui vuonna 2013, kun Porin Verkkopalloseuraa edustaneet Stenforsin veljekset olivat palkintosijoilla, Patrick 14-vuotiaissa ja Marcus 16-vuotiaissa.

Tyttöjen 10-vuotiaiden sarjassa oli 28 pelaajaa. Ikäluokan kolmestatoista parhaasta pelaajasta kymmenen on pääkaupunkiseudulta, kaksi Tampereelta ja yksi Satakunnasta. Riia Miettinen raivasi tiensä semifinaaliin voittamalla neljä pääkaupunkiseudun tyttöä. Puolivälierän Riia voitti tiukan taiston jälkeen 7-5,6-4. Riia pelasi erittäin aggressiivista ja hyökkäävää tennistä. Riian yläkierteiset kämmenlyönnit ja alakierteiset rystylyönnit olivat teknisesti omassa luokassaan vastustajiin verrattuna. ”Yritän pelata monipuolista tennistä ja ratkaista kämmeneltä heti, kun saan paikan. Se on ainoa mahdollisuus pärjätä, kun vastustajat ovat minua nopeampia ja varmempia palauttelemaan.”, Riia analysoi peliään ja jatkaa nauraen: ”Minulle on opetettu ammattilaisten otteet ja pelityyli, joten sen mukaan pitää antaa palaa!”.

Semifinaalin Riia hävisi helsinkiläiselle vastustajalle 0-6,3-6. Lyönnit eivät enää kulkeneet yhtä hyvin kuin aiemmissa peleissä, mutta vastustajakin oli kovempi. ”Minulla on kyllä mahdollisuudet voittaa, kunhan saan kovat lyönnit vieläkin varmemmin kenttään. Kivat kisat. Tiukkojen matsien voittaminen on tosi kivaa. Oli myös kiva, kun sain kisojen Fair Play -palkinnon hyvästä käyttäytymisestä ja rehellisestä tuomitsemisesta.”, Riia kommentoi semifinaalin jälkeen. Riia oli mukana myös nelinpelissä ja saavutti hienosti finaalipaikan tamperelaisen kaverinsa kanssa. Helsinkiläiset rankingin kärjessä olevat vastustajat saivat uskomattoman tiukan vastuksen ja voittivat finaalin 4-2,0-4,10-7. Finaalissa Riia ja hänen parinsa pelasivat rohkeaa ja iloista peliä, joka huokui katsomoon asti.

Tianna Levänen pelasi itsensä 27 pelaajan joukosta 14-vuotiaiden semifinaaliin seurakaverinsa tapaan erittäin kovalyöntisellä pelillä. Tiannan kämmen- ja rystylyönnit paukkuivat kerta toisensa jälkeen vastustajien ulottuviin. Syötöt olivat nopeudeltaan lähes naisammattilaisten luokkaa. Puolivälierässä Tianna oli rankingissa 12 pykälää korkeammalla olevaa vastustajaa vastaan häviöllä ensimmäisessä erässä jo 0-3. ”Alussa tuli muutamia virheitä, mutta lyönnit tuntuivat kuitenkin kulkevan hyvin. Uskoin itseeni ja jatkoin aggressiivista pelaamista. Voitinkin sitten seuraavista 13 geimistä 12 ja matsin 6-3,6-1.”, Tianna kertoi tunnelmistaan ja jatkoi: ”Olen tämän vuoden aikana saanut todella paljon kovuutta ja terävyyttä lisää. Kiitokset siitä kuuluvat miessparraajilleni Happelle, Jarkolle, Mikolle, Pertille ja Tonylle.”

Semifinaalissa Tianna hävisi tiukan taiston jälkeen vantaalaiselle varmasti palautelleelle vastustajalle 6-7,2-6. ”Olin koko ajan niskan päällä ekassa erässä, mutta tein erän lopussa useamman harmittavan virheen, kun hain liian ahneesti ratkaisua. Harmittaa, kun vastustaja sai erän vähän ilmaiseksi. Tokassa erässä en enää saanut puristettua itsestäni tarvittavaa voittovirettä. Olen silti erittäin tyytyväinen. Nämä oli parhaat kisani koskaan ja ensimmäinen JGP-palkintosija.”, Tianna summasi kisat omalta osaltaan.

Riia asuu Kauttualla ja Tianna Porissa. Tytöt harjoittelevat Porin Tennishallilla ja heillä on valmennusta kolmisen tuntia viikossa. Riia harjoittelee myös kotihallissaan Eura Sportcenterissä. Pääkaupunkiseudun juniorit harjoittelevat jopa 20 tuntia viikossa, joten Satakunnan tytöillä on vielä varaa nostaa määriä. Näistä tytöistä kuulemme varmasti vielä lisää.

Tiannan peli kulkee

Tiannan peli kulkee
27 syys

Viikko sitten Tampereella Milli otti ensimmäiset voittonsa ja Riia oli hienosti finaalissa. Samassa paikassa Tianna jatkoi HuTe:n tyttöjen menestystä voittamalla naisten D-luokan loisteliaiden peliesitysten jälkeen! Matkalla finaaliin Tianna voitti ensin kaksi matsia. Semifinaalissa vastustaja palautti kaikki mahdolliset ja välillä mahdottomatkin pallot ja löi korkeita lyöntejä takakentälle, jotka ovat myrkkyä monelle kovaa lyövälle pelaajalle.

”Minullekin ne ovat pahoja, mutta aika hyvin onnistuin pitämään hermot kurissa”, Tianna kertoi ja jatkoi: ”Oma pelifiilis ei ollut täysin kohdallaan, kun helsinkiläinen vastustaja kiukutteli melkein koko ajan, mutta sain kahden tunnin taistelun jälkeen hoidettua voiton kotiin”.

Valmentajan mukaan Tianna pelasi finaalissa tennisuransa parasta peliä. Syötöt kulkivat ja läpilyönnit seurasivat toisiaan. Valmentajan analyysin mukaan tästä on vaikea parantaa, mutta kuulemma yritetään kuitenkin :)”

Elokuun SM-kisoissa hävisin finaalivastustajalle 6-4,6-3 ja nyt voitin samoin luvuin. Pelasin todella kovaa ja rohkeaa peliä ja pyrin tekemään voittolyöntejä heti kun tuli paikka. Toisessa erässä vastustajalla oli neljä geimipalloa ja voitin ne kaikki läpilyönnillä. En halunnut päästää vastustajaa missään vaiheessa peliin mukaan. Pelitaktiikkani onnistui täydellisesti.”, Tianna iloitsi.

Ensi viikonloppuna Tiannalla ja myös Riialla on vuoden viimeiset Junior Grand Prix -kisat.

Voittoja ja reilua peliä!

Voittoja ja reilua peliä!
23 elo

Tianna sai hienon voiton T14 SM-kisoista Turussa, kun hän voitti ensimmäisessä ottelussa Suomen ranking #15 Kuopion Moona Korolaisen 6-4 6-3. ”Molemmat erät etenivät tasatahtiin ja sitten erien lopun ratkaisupalloissa käänsin erävoitot itselleni”, Tianna kommentoi suoritustaan. ”Olen saanut lisää kovuutta lyönteihin ja se on tuottanut tulosta viimeisten kuukausien aikana”. Ennen tätä turnausta Tianna ehti jo voittaa tiukissa matseissa ranking #10:n 7-5 7-6 ja ranking #11:n 3-6 6-1 10-8 oltuaan tiebreakissa häviöllä jo 8-4. SM-kisojen toisella kierroksella tuli harmittava tappio, jota Tianna kommentoi seuraavasti: ”En pelannut kovaa omaa peliäni, vaan jostain syystä tempo oli liian alhainen. Ehkä minulla oli jo liikaa mitalinkiilto silmissä. Siihen ei ole näissä matseissa hetkenkään varaa. Sain tästä hyvän opin”.

Riia otti T10 JGP-kisoissa Kotkassa kolme voittoa ja hävisi yhden. Toiselle vastustajalle hän oli hävinnyt 2 viikkoa sitten 1-4 0-4. Tällä kertaa Riia hävisi 1. erän 4-3 ja tb:n 5-3. Riia oli 2. erässä häviöllä 1-3 30-40. Hoiti sen jälkeen kaksi matsipalloa, voitti erän 4-3 ja tb:n 5-3. Kolmannen erän tb:n Riia voitti 10-3. Riian sanoin: “Tokassa erässä 1-3 tilanteessa päätin, että minä muuten voitan tämän ottelun, jatkan vaan loppuun kovaa lyöntiä, alakierteisiä rystyjä ja juoksuttamista, ja huomasin että mitä pidemmälle ottelu eteni, niin enää ei vastustaja jaksanut hakea kaikkia. Lisäsin vaan tempoa. Voittaminen on kivaa :)”

Hienoimman palkinnon Riia sai, kun kaikkien turnaukseen osallistuneiden tyttöjen ja poikien joukosta kilpailujen johto valitsi Riian Fair Play -palkinnon saajaksi! Tämä palkinto sai Riian vanhemmille ja valmentajalle kyyneleet silmiin, ja osoitti kuinka hienosti Riia toteuttaa Huittisten Tennisseuran kilpajuniorien arvoja (https://www.hute.fi/junnut/).