Neljäs turnausvoitto!

Neljäs turnausvoitto!
24 syys

Riia otti peräkkäisinä viikonloppuina turnausvoitot Tampereella. Viime viikonloppuna tuli voitto T11-sarjassa ja nyt naisten E-luokassa. Kuudentoista pelaajan kaaviossa Riialla oli kolme vastustajaa, jotka kaikki olivat rankingissa samalla tasolla Riian kanssa.

Ensimmäisen ottelun helsinkiläinen vastustaja oli voittanut Riian aikaisemmin, mutta tällä kertaa Riia voitti selvin numeroin 6-2,6-3. Toinen ottelu tamperelaista vastustajaa vastaan sujui yhtä mallikkaasti ja voittonumerot olivat 6-1,6-2.

Finaaliin Riia sai helsinkiläisen vastustajan, jolle Riia oli hävinnyt kaksi edellistä kohtaamista. Pelin luonne oli alusta asti selvä. Vastustaja luotti varmaan peliin ja vältti virheiden tekemistä. Riia pyrki tekemään ratkaisuja, jolloin virheitäkin tuli enemmän. Muutamat virheet saivat Riian tuskastumaan ja hän oli 1. erää jo 2-4 tappiolla. Onneksi hän sai kiukun päälle ja erävoiton kotiin 6-4.

Riian akilleen kantapää on ollut voitetun erän jälkeinen löysäily, ja vastustajan päästäminen takaisin peliin. Samoin kävi nyt. Vastustaja meni 2. erässä 4-0 johtoon, jonka jälkeen Riia jälleen kerran totesi itselleen: ”En mä voi näin pelata. Nyt täytyy ottaa ohjat omiin käsiin.”. Erä eteni vastustajan johtaessa 5-3 ja 6-5, ja lopulta tiebreakiin. Sen Riia selvitti itselleen 8-6, ja koko ottelun erin 6-4,7-6.

Riia on tänä vuonna saavuttanut neljä upeaa turnausvoittoa. Onkin hyvin todennäköistä, että Riia nousee viikon päästä julkaistavalla ranking-listalla D-luokkaan. Loppuvuonna haetaan kovia matseja ja aloitetaan valmistautuminen ensi vuoden 12-vuotiaiden Junior Grand Prix –kisoihin ja SM-kisoihin. Riia kommentoi loppuvuoden harjoitteluaan seuraavasti: ”Minulle lyödään takakentälle korkeita palloja. Niistä haluan oppia hyökkäämään. Ja syötöstä pitää tulla vieläkin parempi.”

 

Turnausvoitto ja paluu kilpakentille

Turnausvoitto ja paluu kilpakentille
17 syys

Riia ja Emma edustivat hienosti Huittisten Tennisseuraa Tampereen Tennis Tourilla.

Emma palasi kesän kilpailutauon jälkeen kilpakentille T9-sarjassa. Emma pelasi (hutelaista) ennakkoluulotonta kovaa lyöntipeliä kaikki neljä otteluaan.

Yhdessä otteluista oli huikeasti kolme peräkkäistä tiebreak-erää, jossa vastustaja oli lopulta niukasti vahvempi. Neljännessä ottelussa Emma otti hienon 4-1, 4-0 voiton kuopiolaisesta vastustajasta.

Emma erottui kisoissa edukseen iloisella ilmeellä sekä kentällä että kentän ulkopuolella. Emma kommentoi pelejään näin: ”Oli tosi kiva pelata kisoissa ja voittokin oli kiva. Haluun harjoitella kämmentä niin, että saan melkein aina läpilyönnin!”

Riia otti vuoden kolmannen T11-sarjan turnausvoittonsa hienoilla peliesityksillä. Riia selvitti ensin alkulohkon neljä vastustajaansa ilman erätappioita. Finaalissa vastaan tuli tamperelainen Riian hyvä ystävä. Erät aloitettiin 2-2 tilanteesta.

Riia johti kovan lyöntimyllyn seurauksena ensimmäistä erää 5-2 ja hänellä oli jo kolme eräpalloa. Riian löysättyä lyöntejä vastustaja pääsi peliin mukaan ja erä eteni tiebreakiin, jota Riia oli jo häviöllä 6-3. Onneksi hän päätti tässä kohtaa alkaa uudelleen pelaamaan, jonka seurauksena hän voitti viisi seuraavaa pistettä ja tiebreakin 8-6. Toinen erä meni Riialle näytöstyyliin 6-2.

Riia kommentoi voittoa näin: “Hyvää kaveria vastaan on toisaalta kiva, mutta toisaalta ikävä pelata. Tuli taas löysäiltyä, mutta onneksi tajusin, että niin ei voi voittaa. On se kivempikin voittaa omilla hyvillä lyönneillä.”

Riialle SM-pronssia!

Riialle SM-pronssia!
08 elo

Riia voitti Vierumäellä 11-vuotiaiden tyttöjen SM-pronssia joukkueiden SM-kisoissa. Riiaa pääsi pelaamaan Variston Tenniksen (Vantaa) joukkueeseen kahden seuran oman tytön kanssa. Tytöillä oli hieno yhteishenki koko turnauksen ajan. Olosuhteet vaihtelivat laidasta laitaan. Sunnuntai oli kohtuullinen pelipäivä, maanantaina pelattiin yli 30C paahteisessa säässä ja tiistaina siirryttiin myrskyä pakoon sisälle.

Kolmen päivän aikana tytöt pelasivat kymmenen kaksinpeliä ja neljä nelinpeliä. Riian joukkuekaverit voittivat yhtä lukuun ottamatta kaikki ottelunsa! Riia pelasi joukkueen ykköspelaajana. Tuloksena oli kaksinpeleistä kaksi voittoa ja kaksi tiukkaa tappiota. Tappiopeleissä Riia pelasi kolme erää uransa parasta tennistä.

Nelinpeleistä tytöt ottivat pelkkiä voittoja hienolla yhteispelillä. Riia pelasi kolme nelinpeliä. Tyttöjen nelurivoitot olivat erittäin tärkeitä, koska ne ratkaisivat pronssimatsiin pääsemisen.

Pronssimatsin kaksinpelissä Riia laittoi lyöntimyllyn käyntiin, tuloksena 6-1,6-0 voitto. Nelinpelistä tuli voitto 7-5,6-0.

Kiitokset Huittisten Tennisseuran puolesta Variston tytöille ja päävalmentajalle hienosta yhteistyöstä. Suuret kiitokset, että Riia pääsi mukaan upeaan joukkueeseen!

Kolme vuotta sitten Riian ollessa 7-vuotias, valmentajan kanssa asetettiin kaksi yhteistä tavoitetta: Junior Grand Prix Mastersiin pääseminen ja SM-mitali. Masters-paikan Riia saavutti joulukuussa 2022. Valmentajan kysymykseen ”Mitä seuraavaksi tavoitellaan?”, Riia vastasi ”Ensi vuoden 12v-juniorien SM-kilpailuista olisi kiva saada mitali kaksarista tai nelurista”.

 

Riia ammattilaiskentillä

Riia ammattilaiskentillä
25 heinä

Riiasta tuli perimätiedon mukaan ensimmäinen hutelainen tenniksen ammattilaiskentillä. Riia toimi menestyksekkäästi pallotyttönä viime viikon Tampereen ATP-haastajatason turnauksessa. Kiva avaus 10-vuotiaalle CV:hen.

Riian pallotyttötiimi hoiti tehtävänsä mallikkaasti koko turnauksen ajan. Tämä tuli myös paikan päällä todennettua. Jutun kuvassa syöttöä vastaanottamassa on 27-vuotias Cristian Garin, joka on parhaimmillaan ollut ATP#17.

Riia kommentoi kokemusta seuraavasti: “Aluksi oli outoa katsoa ammattilaisten tennistä, kun oli itsekin kentällä. Pelaajat löivät palloa tosi kovaa. Telkkarista ei näytä todellakaan siltä. Aluksi hieman pelotti, kun oli syötön vastaanottajan puolella ja pallot tulivat tosi lujaa takaspressuun. Oli tosi-tosi-tosi kivaa. Menen ensi vuonna uudelleen, jos pääsen.”

 

Hangon tennisviikolta turnausvoitto!

Hangon tennisviikolta turnausvoitto!
11 heinä

Jos vain kuutta adjektiivia saa tähän alkuun käyttää, niin: Mieletöntä. Häikäisevää. Uuvuttavaa. Oivallista. Tyylikästä. Kivaa. Riia otti uransa toisen turnausvoiton Hangon perinteikkäällä, vuonna 1914 ensimmäisen kerran järjestetyllä tennisviikolla. Suomen tenniskansa kokoontuu joka kesä Hankoon pelaamaan yhteensä yli 1000 tennismatsia viikon aikana.

T11-sarjassa Riia pääsi suoraan toiselle kierrokselle, jossa vastassa oli tuttu vantaalainen kilpakumppani, joka oli voittanut Riian edellisessä kohtaamisessa. Tällä kertaa Riia oli vahvempi luvuin 6-2, 7-5. Ottelut pelattiin ”no add” -säännöllä eli 40-40 tilanteessa seuraava piste ratkaisee. Tytöt olivat toisessa erässä kahdeksan kertaa 40-40 tilanteessa, joista vastustaja voitti viisi eli kaikki toisen erän geiminsä. Matsipallon Riia ratkaisi niin ikään 40-40 tilanteessa. Mieletöntä taistelua molemmilta. Katsomossa paita piti vaihtaa useampaan kertaan.

Semifinaalissa vastassa oli turnauksen 2-sijoitettu rankingissa Riiaa korkeammalla oleva helsinkiläinen vastustaja, joka oli voittanut kesän aikana jo kaksi turnausta. Riia laittoi häikäisevän lyöntimyllyn alusta asti käyntiin ja vastustajan rooliksi jäi pääosin juosta ja ehtiä palauttamaan palloja. Ottelu oli tyttöjen T11-sarjassa koko turnauksen tasokkain. Riia voitti ottelun hienon esityksen jälkeen 6-4, 6-3.

Finaaliin vastustajaksi tuli oululainen 1-sijoitettu D-luokkalainen. Riian ranking on E-luokan kärkipäässä. Kaikki ottelut pelattiin samana päivänä ja finaali alkoi illalla ennen yhdeksää. Molemmat tytöt tekivät pitkän ja uuvuttavan päivän päätteeksi normaalia enemmän virheitä. Ensimmäinen erä Riialle 6-1. Toisessa erässä peli tasoittui ja ratkaisua haettiin tiebreakilla. Kuten koko turnauksessa, niin myös tässä tiebreakissa, Riia osoitti oivallista peliälyä ja henkistä lujuutta. Kesäillan viimeisillä tunneilla löytyi vielä yksi uusi vaihde, ja tiebreak kirjattiin Riialle 7-1. Ja samalla uran ensimmäinen voitto D-luokan vastustajasta. Ja toinen turnausvoitto.

”Moni ATP- ja WTA-pelaaja olisi jo top10:ssä, jos heillä olisi yhtä hyvä kilpailupää kuin Riialla. Kämmenkin voisi monella olla yhtä tyylikäs. Kisamatseja Riialla on ollut tänä vuonna 20, kun vastustajille niitä on kertynyt jo 60. Siinäkin mielessä uskomaton turnausvoitto.”, valmentaja kommentoi voittoa.

Riian kiteytys turnausvoitosta oli valmentajaa konkreettisempi: ”Liikuin paremmin kuin koskaan. Oon joutunut tekemään niitä ei-niin-kivoja liikkumisharjoituksia. Kai ne on sit auttanut. Mun mielestä kuitenkin trampalla hyppely on auttanut enemmän. Ohjeiden mukaan pelasin, enkä yrittänyt heti ratkaista, vaan odotin seuraavaa parempaa paikkaa. Se kyllä toimi hyvin. Vastustajat vähän kiukuttelee, kun saan läpilyöntejä, mutta ei se haittaa. Saan siitä vaan lisää tsemppiä. Kivaa oli voittaa toka turnaus.”.

Riialle eka turnausvoitto

Riialle eka turnausvoitto
15 tammi

Riia, vanhemmat ja valmentaja ovat kulkeneet 2.5v yhteistä tennispolkua ja 1.5v on käyty yhteensä 25 turnauksessa. Otteluita on kertynyt yhteensä yli 100 ja turnauksen finaalipaikkoja neljä. Vuoden 2023 tavoitteeksi asetettiin T11-sarjan voitto.

Riia päätti hoitaa voiton kotiin heti vuoden ekassa turnauksessa Tampereen T11 Tennis Tourilla. Finaaliin pääsemiseksi piti voittaa kolme ottelua, joista toisen Riia selvitti hävityn 1. erän jälkeen 3. erän tb:ssa 7-4. Kolmas ottelu oli tiukka 2-erän voitto hyvää ystävää Ellaa vastaan. Tämä oli turnauksen tasokkain peli, jossa kumpikaan ei nostellut palloja yläilmoihin.

Finaalissa Riia pelasi täydellisesti pelikirjan mukaan: hyökkäävää peliä heti omista syötöistä ja syötönpalautuksista. Riia lähti finaaliin rohkeimmalla asenteella ja tulos oli sen mukaista. Kämmenlyönnit molempiin kulmiin ja 1-käden alakierrerystyt linjaa pitkin toimivat hienosti. Voitto 6-4, 6-4. Valmentajan ilonaiheena oli myös yllättävän hyvä liikkuminen.

Lopuksi voi todeta, että Riia sanoi kisoja edeltävänä päivänä: “Mä otan nyt sen turnausvoiton” ja minuutti ennen finaalin alkua: “Mä otan nyt sen turnausvoiton”.

Tyttöjen tennisvuoden 2022 yhteenveto ja lyöntinäytteet

Tyttöjen tennisvuoden 2022 yhteenveto ja lyöntinäytteet
07 tammi

Tianna 14v voitti kolme naisten D‐luokkaa ja sai pronssia Junior Grand Prix T14‐osakilpailussa. Vuoden parhaat voitot tulivat kolmesta vuoden vanhemmasta tytöstä, jotka olivat T15‐rankingissa top25:ssä.

Riia 10v saavutti kolme pronssia Junior Grand Prix T10‐osakilpailuissa ja pääsi joulukuun Masters‐finaaliin, jossa hän oli hienosti viides. Riian menestys oli paras satakuntalaisen tennisjuniorin saavutus SM‐tasolla vuoden 2017 jälkeen. Riia sai kauden kilpailuissa kaksi Fair Play ‐palkintoa. Vuoden paras voitto tuli T10‐vuotiaiden rank#2:sta.

Milenalle 9v vuosi oli kilpauran ensimmäinen. Kilpailupelejä tuli yhteensä kunnioitettavat 16 kappaletta. Ensimmäiset kaksi voittoa tulivat syyskuussa Tampereen Tennis Tourin T9‐kisasta. Heti perään lokakuussa Milena otti neljä voittoa seuraavasta Tourin kisasta ja sijoittui upeasti kisan kakkoseksi.

Emman 8v vuosi oli Milenan tapaan kilpauran ensimmäinen. Vuosi oli kolmijakoinen. Ensin keväällä tuli ensimmäisestä kisasta opettavaiset kolme tappiota. Tästä kuuden viikon päästä toisessa kisassa tuloksena oli neljä peräkkäistä voittoa ja sarjan ykkössija.

Anna 6v aloitti syksyllä uutena innokkaana tulokkaana tennisperheessämme. Anna lyö molemmilta puolilta
kahdella kädellä ja osuu jo hienosti palloon.

Riia JGP Masters #5

Riia JGP Masters #5
09 joulu

Turussa pelattiin tenniksen Junior Grand Prix -sarjan Masters-finaalit. Finaaleihin pääsi 10-, 12-, 14- ja 16-vuotiaiden ikäluokkien kahdeksan eniten pisteitä kerännyttä. Kauttuan Riia Miettinen raivasi tiensä tyttöjen 10-vuotiaiden sarjaan rankingin seitsemänneksi parhaana pelaajana. Ikäluokan tyttöpelaajia on Tennisliiton rankingissa yhteensä 81.

Kahdeksasta finaalisarjan pelaajasta kuusi oli pääkaupunkiseudulta, yksi Tampereelta ja yksi Kauttualta. Riia voitti lohkovaiheessa tamperelaisen ranking-nelosen ja hävisi kahdelle ikäluokan helsinkiläiselle huipulle. Loppusijoitus oli hienosti jaettu 5. tila!

Riian menestys oli paras satakuntalaisen tennisjuniorin saavutus SM-tasolla sitten Porin Verkkopalloseuran Patrick Stenforsin 18-vuotiaiden SM-hopean vuonna 2017.

Kyseessä on myös Huittisten Tennisseuran paras juniorisaavutus kautta aikojen. HuTe onnittelee Riiaa!

Riialla on vielä joululomalla edessä koululaisten SM-kilpailut.

Tiannalla ja Riialla hienot kisat!

Tiannalla ja Riialla hienot kisat!
03 marras

Tianna ja Riia ottivat molemmat viikonloppuna kaksi loistavaa ranking-voittoa. Tyttöjen lyönneistä on tällä foorumilla jo “kyllästymiseen” asti kerrottu, mutta todetaan silti jälleen kerran, että molemmat tytöt antoivat palloille kovaa kyytiä. Tähän kun lisätään lyöntivarmuuden kehittyminen, niin tulos on sen mukaista. Valmentaja on erityisen ilahtunut siitä, että molempien pelifilosofia ja peliäly ovat myös menneet hienosti eteenpäin.

Tianna voitti Turun C-kisoissa 16v D-luokan kärjen ja 15v C-luokkalaisen. Jälkimmäinen voitto oli kokonaissuoritukseltaan ehkäpä Tiannan tennisuran paras. “Uusi syöttöni toimi alkukangertelun jälkeen hienosti. Kasvattaa itseluottamusta, kun syötöt ja peruslyönnit paukkuvat vastustajan ulottumattomiin. Odotan jo innokkasti seuraavia kisoja.”, Tianna kertoili ajatuksistaan kisojen jälkeen.

Riia otti Espoon 10v-junioriturnauksessa neljä hienoa voittoa. Toisella kierroksella Riia teki kisojen jättipaukun voittamalla ykkössijoitetun 10-vuotiaiden ranking#2:n suoraan kahdessa erässä. Finaalissa Riia pelasi Tiannan tapaan tennisuransa parhaan matsin. Hän käytti koko lyöntivalikoimaansa ja löi valmentajan mukaan uskomattoman hienoja lyöntejä kerta toisensa jälkeen. Tämä ei kuitenkaan riittänyt erittäin nopeaa ja erittäin varmaa vastustajaa vastaan. Parempi siis voitti. “Kaikki lyönnit sujuivat hyvin. Harmittaa, kun löi monta hyvää lyöntiä peräkkäin, mutta silti ei voittanut pistettä. Onneksi ensi vuonna ei pelata enää hitailla vihreillä, vaan nopeilla normipalloilla!”, Riia summasi kisatunnelmat omalta osaltaan.

Satakuntalaista tennishistoriaa JGP-kisoissa

Satakuntalaista tennishistoriaa JGP-kisoissa
05 loka

Huittisten Tennisseuran 10-vuotias Riia Miettinen ja 14-vuotias Tianna Levänen tekivät satakuntalaista tennishistoriaa lauantaista maanantaihin kestäneissä Junior Grand Prix -kisoissa. JGP-kisat ovat junioritenniksen korkein kilpailutaso. Molemmat tyttöjuniorit pelasivat itsensä loistavalla pelillä palkintosijoille. Viimeksi näin tapahtui vuonna 2013, kun Porin Verkkopalloseuraa edustaneet Stenforsin veljekset olivat palkintosijoilla, Patrick 14-vuotiaissa ja Marcus 16-vuotiaissa.

Tyttöjen 10-vuotiaiden sarjassa oli 28 pelaajaa. Ikäluokan kolmestatoista parhaasta pelaajasta kymmenen on pääkaupunkiseudulta, kaksi Tampereelta ja yksi Satakunnasta. Riia Miettinen raivasi tiensä semifinaaliin voittamalla neljä pääkaupunkiseudun tyttöä. Puolivälierän Riia voitti tiukan taiston jälkeen 7-5,6-4. Riia pelasi erittäin aggressiivista ja hyökkäävää tennistä. Riian yläkierteiset kämmenlyönnit ja alakierteiset rystylyönnit olivat teknisesti omassa luokassaan vastustajiin verrattuna. ”Yritän pelata monipuolista tennistä ja ratkaista kämmeneltä heti, kun saan paikan. Se on ainoa mahdollisuus pärjätä, kun vastustajat ovat minua nopeampia ja varmempia palauttelemaan.”, Riia analysoi peliään ja jatkaa nauraen: ”Minulle on opetettu ammattilaisten otteet ja pelityyli, joten sen mukaan pitää antaa palaa!”.

Semifinaalin Riia hävisi helsinkiläiselle vastustajalle 0-6,3-6. Lyönnit eivät enää kulkeneet yhtä hyvin kuin aiemmissa peleissä, mutta vastustajakin oli kovempi. ”Minulla on kyllä mahdollisuudet voittaa, kunhan saan kovat lyönnit vieläkin varmemmin kenttään. Kivat kisat. Tiukkojen matsien voittaminen on tosi kivaa. Oli myös kiva, kun sain kisojen Fair Play -palkinnon hyvästä käyttäytymisestä ja rehellisestä tuomitsemisesta.”, Riia kommentoi semifinaalin jälkeen. Riia oli mukana myös nelinpelissä ja saavutti hienosti finaalipaikan tamperelaisen kaverinsa kanssa. Helsinkiläiset rankingin kärjessä olevat vastustajat saivat uskomattoman tiukan vastuksen ja voittivat finaalin 4-2,0-4,10-7. Finaalissa Riia ja hänen parinsa pelasivat rohkeaa ja iloista peliä, joka huokui katsomoon asti.

Tianna Levänen pelasi itsensä 27 pelaajan joukosta 14-vuotiaiden semifinaaliin seurakaverinsa tapaan erittäin kovalyöntisellä pelillä. Tiannan kämmen- ja rystylyönnit paukkuivat kerta toisensa jälkeen vastustajien ulottuviin. Syötöt olivat nopeudeltaan lähes naisammattilaisten luokkaa. Puolivälierässä Tianna oli rankingissa 12 pykälää korkeammalla olevaa vastustajaa vastaan häviöllä ensimmäisessä erässä jo 0-3. ”Alussa tuli muutamia virheitä, mutta lyönnit tuntuivat kuitenkin kulkevan hyvin. Uskoin itseeni ja jatkoin aggressiivista pelaamista. Voitinkin sitten seuraavista 13 geimistä 12 ja matsin 6-3,6-1.”, Tianna kertoi tunnelmistaan ja jatkoi: ”Olen tämän vuoden aikana saanut todella paljon kovuutta ja terävyyttä lisää. Kiitokset siitä kuuluvat miessparraajilleni Happelle, Jarkolle, Mikolle, Pertille ja Tonylle.”

Semifinaalissa Tianna hävisi tiukan taiston jälkeen vantaalaiselle varmasti palautelleelle vastustajalle 6-7,2-6. ”Olin koko ajan niskan päällä ekassa erässä, mutta tein erän lopussa useamman harmittavan virheen, kun hain liian ahneesti ratkaisua. Harmittaa, kun vastustaja sai erän vähän ilmaiseksi. Tokassa erässä en enää saanut puristettua itsestäni tarvittavaa voittovirettä. Olen silti erittäin tyytyväinen. Nämä oli parhaat kisani koskaan ja ensimmäinen JGP-palkintosija.”, Tianna summasi kisat omalta osaltaan.

Riia asuu Kauttualla ja Tianna Porissa. Tytöt harjoittelevat Porin Tennishallilla ja heillä on valmennusta kolmisen tuntia viikossa. Riia harjoittelee myös kotihallissaan Eura Sportcenterissä. Pääkaupunkiseudun juniorit harjoittelevat jopa 20 tuntia viikossa, joten Satakunnan tytöillä on vielä varaa nostaa määriä. Näistä tytöistä kuulemme varmasti vielä lisää.