Tiannalle C-luokan kakkossija

Tiannalle C-luokan kakkossija
17 huhti

Tianna jatkoi kevään hyviä peliesityksiä ja eteni naisten C-luokan finaaliin. Ensimmäisen kierroksen vastustajan kanssa aiempien matsien voitot olivat 1-1, mikä enteili tiukkaa ottelua. Näinhän siinä kävikin. Tianna voitti ottelun kahden tiukan tiebreakin jälkeen. Toisen kierroksen vastustaja oli uusi tuttavuus. Tianna ei antanut mahdollisuuksia ja voitti ottelun häviämällä vain kaksi geimiä.

Semifinaalivastustajan kanssa viimeisen kolmen vuoden voitot olivat Tiannalle 3-2. Nyt tuli ilahduttavasti neljäs voitto erittäin tiukan matsin jälkeen, kolmannen erän tiebreakin mennessä Tiannalle 10-8. Finaalissa paukut eivät enää riittäneet haastamaan voittajaa, vaikka yritystä loppuun asti olikin.

Tianna kommentoi kisoja: ”Ensimmäinen aamumatsi lähti minulle tyypilliseen tapaan nihkeästi liikkeelle, mutta onneksi sain hoidettua ratkaisupallot kotiin. Seuraavissa matseissa sain jo lyöntimyllyn toimimaan. Vielä pitää parantaa tasaisuutta ja ehkä pitäisi myös hieman malttaa pidempään. Finaalivastustaja ansaitsi voittonsa. Oli tällä kertaa minua parempi.”