Anna (vas) ja Kaisla (oik) aloittavat kilpauransa tammikuussa Tampereella 10-vuotiaiden kisoissa. Aiemmin heidän piti aloittaa lokakuussa oransseilla palloilla ja oranssilla kentällä eli 2.5-3m lyhyemmällä takarajalla. Tytöt ovat kuitenkin harjoitelleet vihreillä palloilla koko kentällä, joten siirrettiin aloitus tammikuulle, koska molemmat tytöt tykkäävät lyödä “varsin agressiivisesti” :)) Lyöntitekniikkaa ei kuitenkaan haluta tässä vaiheessa muuttaa, koska ensi vuoden alusta kisaillaan taas koko kentällä.
Tennis on (joidenkin perustelujen mukaan) fyysisesti ja henkisesti vaativin urheilulaji. Tähän voi vielä lisätä sen, että tennis lienee yksinäisin mahdollinen kilpailulaji. Missä muussa lajissa ensimmäisiin kilpailuihin osallistuva laitetaan yksin kentälle pelaamaan maailman vaikeinta mailapeliä, kaikkien katsojien katseiden kohteena, ja vielä tuomitsemaan itse, ja vielä muistamaan pistetilannetta kaiken aikaa? Ja samalla pitäisi keskittyä itse pelaamiseenkin. Anna ja Kaisla varmaankin pärjäävät, mutta mitenköhän vanhempien psyyke katsomossa kestää :))
Emma (kes) jatkaa kilpailemista myöskin Tampereella 11-vuotiaiden kisoissa syyskuussa. Emma toimii HuTe:n käytäntöjen mukaisesti nuorempien tyttöjen eli Annan ja Kaislan sparraajana, “isosiskona” ja esimerkin näyttäjänä. Emma on jo hienosti ottanut tätä roolia. Kiitos Emma!