Hangon tennisviikolta turnausvoitto!

Hangon tennisviikolta turnausvoitto!
11 heinä

Jos vain kuutta adjektiivia saa tähän alkuun käyttää, niin: Mieletöntä. Häikäisevää. Uuvuttavaa. Oivallista. Tyylikästä. Kivaa. Riia otti uransa toisen turnausvoiton Hangon perinteikkäällä, vuonna 1914 ensimmäisen kerran järjestetyllä tennisviikolla. Suomen tenniskansa kokoontuu joka kesä Hankoon pelaamaan yhteensä yli 1000 tennismatsia viikon aikana.

T11-sarjassa Riia pääsi suoraan toiselle kierrokselle, jossa vastassa oli tuttu vantaalainen kilpakumppani, joka oli voittanut Riian edellisessä kohtaamisessa. Tällä kertaa Riia oli vahvempi luvuin 6-2, 7-5. Ottelut pelattiin ”no add” -säännöllä eli 40-40 tilanteessa seuraava piste ratkaisee. Tytöt olivat toisessa erässä kahdeksan kertaa 40-40 tilanteessa, joista vastustaja voitti viisi eli kaikki toisen erän geiminsä. Matsipallon Riia ratkaisi niin ikään 40-40 tilanteessa. Mieletöntä taistelua molemmilta. Katsomossa paita piti vaihtaa useampaan kertaan.

Semifinaalissa vastassa oli turnauksen 2-sijoitettu rankingissa Riiaa korkeammalla oleva helsinkiläinen vastustaja, joka oli voittanut kesän aikana jo kaksi turnausta. Riia laittoi häikäisevän lyöntimyllyn alusta asti käyntiin ja vastustajan rooliksi jäi pääosin juosta ja ehtiä palauttamaan palloja. Ottelu oli tyttöjen T11-sarjassa koko turnauksen tasokkain. Riia voitti ottelun hienon esityksen jälkeen 6-4, 6-3.

Finaaliin vastustajaksi tuli oululainen 1-sijoitettu D-luokkalainen. Riian ranking on E-luokan kärkipäässä. Kaikki ottelut pelattiin samana päivänä ja finaali alkoi illalla ennen yhdeksää. Molemmat tytöt tekivät pitkän ja uuvuttavan päivän päätteeksi normaalia enemmän virheitä. Ensimmäinen erä Riialle 6-1. Toisessa erässä peli tasoittui ja ratkaisua haettiin tiebreakilla. Kuten koko turnauksessa, niin myös tässä tiebreakissa, Riia osoitti oivallista peliälyä ja henkistä lujuutta. Kesäillan viimeisillä tunneilla löytyi vielä yksi uusi vaihde, ja tiebreak kirjattiin Riialle 7-1. Ja samalla uran ensimmäinen voitto D-luokan vastustajasta. Ja toinen turnausvoitto.

”Moni ATP- ja WTA-pelaaja olisi jo top10:ssä, jos heillä olisi yhtä hyvä kilpailupää kuin Riialla. Kämmenkin voisi monella olla yhtä tyylikäs. Kisamatseja Riialla on ollut tänä vuonna 20, kun vastustajille niitä on kertynyt jo 60. Siinäkin mielessä uskomaton turnausvoitto.”, valmentaja kommentoi voittoa.

Riian kiteytys turnausvoitosta oli valmentajaa konkreettisempi: ”Liikuin paremmin kuin koskaan. Oon joutunut tekemään niitä ei-niin-kivoja liikkumisharjoituksia. Kai ne on sit auttanut. Mun mielestä kuitenkin trampalla hyppely on auttanut enemmän. Ohjeiden mukaan pelasin, enkä yrittänyt heti ratkaista, vaan odotin seuraavaa parempaa paikkaa. Se kyllä toimi hyvin. Vastustajat vähän kiukuttelee, kun saan läpilyöntejä, mutta ei se haittaa. Saan siitä vaan lisää tsemppiä. Kivaa oli voittaa toka turnaus.”.

Millillä hieno turnaus

Millillä hieno turnaus
26 huhti

Milli osallistui viikonloppuna Tampereella 10-vuotiaiden tyttöjen Orange Bowl -turnaukseen. Seitsemän ottelun saldona oli kolme hienoa voittoa. Kisan kakkoselle ja kolmoselle Milli hävisi tiukkojen 3-erän kamppailujen jälkeen. Kilpailukokemusta kun alkaa karttumaan, niin tiukat matsit on mahdollista kääntää voitoiksi. Kilpailemaan oppii vain kilpailemalla. Milli kylläkin osoitti hyviä kisahermoja pelaamalla yhteensä seitsemän tiebreakia, joista voittoja tuli hienosti neljä.

Milli halusi näissä kilpailuissa lähteä ahnaasti verkolle ratkaisemaan pisteitä. Suomen tennishistoriasta ei löytyne ketään T10-sarjan tyttöä, joka olisi tällaista pelityyliä lähtenyt näin nuorena harjoittelemaan. Turnauksen voittanut, ja Millin uusi tenniskaveri sanoi osuvasti Millille: ”Hienoja ja rohkeita nuo sun verkolle nousut. Mua ei saisi työntämälläkään verkolle.”.

Milli vaihtoi kisojen jälkeen uuteen 26”mailaan, samaan millä Riiakin pelasi 10-vuotiaana eli Wilson Pro Staffiin. Milli halusi kuitenkin tarkentaa: ”Niin tai vaihdoin samaan mailaan kuin se Roger Federer, katsos kun sekin tuli aina verkolle, ja oli tosi hyvä siinä”. Lopuksi Milli kertoi, mikä kisoissa on kivointa: ”Kun pääsee pelaamaan pisteistä ja saa uusia kavereita. Mä sain täältäkin kolme.”

Hute nousi kolmoseen

Hute nousi kolmoseen
25 huhti

Huten edustusjoukkueen kausi sai jännittävän päätöksensä viime viikonloppuna Porissa. Viimeiseen sarjaotteluunsa Hute sai vastaan ÅLK4:n (Turku). Huten värejä edustivat tällä kaudella ja tässä matsissa Harri Kivipelto, Mikko Lehtonen (Huittinen) ja Sampsa Hirvineva. Hute tarvitsisi voiton (2-1 tai 3-0) varmistaakseen nousun III-divisioonaan.

Harri ja Mikko aloittivat kaksareilla ja ratkaisua ei kauaa tarvinnut odottaa. Hute-konkarit voittivat molemmat ottelunsa murskalukemin ja täten nousu varmistui ennätysnopeasti.

Ottelutulokset:

Harri Kivipelto – Eetu Seppälä 2-0 (6-0, 6-1)

Mikko Lehtonen – Jouni Marjakangas 2-0 (6-0, 6-0)

Kirsikkana kakun päällä, parivaljakko Kivipelto/Hirvineva dominoivat neluria. Se päättyi lopulta hutelaisten voittoon 2-0 (6-2, 6-1). Lopullinen sarjataulukko löytyy täältä. 

Tappioton sarjakausi varmisti siis sen, että Huten edustusjoukkue jatkaa pelejään III-divisioonassa sekä kesällä, että talvikaudella. Huten edustusjoukkueen nousujuhlat jatkunevat pitkälle vapun jälkeiseen elämään. Viimeinen havainto kavereista on maanantai-aamulta, Gdanskin lentokenttäravintolasta.

Tiannalle C-luokan kakkossija

Tiannalle C-luokan kakkossija
17 huhti

Tianna jatkoi kevään hyviä peliesityksiä ja eteni naisten C-luokan finaaliin. Ensimmäisen kierroksen vastustajan kanssa aiempien matsien voitot olivat 1-1, mikä enteili tiukkaa ottelua. Näinhän siinä kävikin. Tianna voitti ottelun kahden tiukan tiebreakin jälkeen. Toisen kierroksen vastustaja oli uusi tuttavuus. Tianna ei antanut mahdollisuuksia ja voitti ottelun häviämällä vain kaksi geimiä.

Semifinaalivastustajan kanssa viimeisen kolmen vuoden voitot olivat Tiannalle 3-2. Nyt tuli ilahduttavasti neljäs voitto erittäin tiukan matsin jälkeen, kolmannen erän tiebreakin mennessä Tiannalle 10-8. Finaalissa paukut eivät enää riittäneet haastamaan voittajaa, vaikka yritystä loppuun asti olikin.

Tianna kommentoi kisoja: ”Ensimmäinen aamumatsi lähti minulle tyypilliseen tapaan nihkeästi liikkeelle, mutta onneksi sain hoidettua ratkaisupallot kotiin. Seuraavissa matseissa sain jo lyöntimyllyn toimimaan. Vielä pitää parantaa tasaisuutta ja ehkä pitäisi myös hieman malttaa pidempään. Finaalivastustaja ansaitsi voittonsa. Oli tällä kertaa minua parempi.”

 

Hute voiton päässä noususta

Hute voiton päässä noususta
03 huhti

Huten IV-divisioona jatkui vieraspelillä Raisiossa. Pelin merkitys oli nousumahdollisuuksia ajatellen kriittinen. Ennen peliä Hute oli sarjataulukossa sijalla kolme ja RUT3 sijalla neljä.

Hirvineva (vas.) ja Kivipelto venyttelevät ennen peliä

Psyykkisistä ja fyysisistä oireista kärsinyt Lehtonen jätettiin tylysti toipumaan ja matkaan lähtivät Kivipelto Harri ja Hirvineva Sampsa. Kivipelto kohtasi nuoren raisiolaisen Matias Hummelinin. Kovalyöntinen RUT:n edustaja joutui huomaamaan kokemuksen ja palloseinämäisyyden paremmakseen. Ottelu Kivipellolle lukemin 6-4, 6-1.

Samaan aikaan Huten Hirvineva oli tiukemmissa sfääreissä. Raisiolainen Lassi Rannikko pelasi ensimmäisen erän järkevästi ja voitti sen osittain hutelaisen helppojen virheiden avulla. Hirvineva teki itselleen epätavallisen taktisen muutoksen pelityylinsä, painosti yksinomaan vastustajan rystyä ja samalla nousi verkolle. Muutos tehosi, pelin dominointi kääntyi ja voitto lopulta hutelle tästä ottelusta 2-1 erälukemin.

Nelinpelin huittislaiset dominoivat. 6-1, 6-0 oli lopputulos. Tärkeä 3-0 voitto Raisiosta.

Hutella siis yksi peli runkosarjaa jäljellä; kotipeli Turkua (ÅLK4) vastaan. Voitto varmistaa nousun. Kestääkö Huten pönttö vai sekoaako pakki? Tämä kaikki selviää vielä huhtikuun aikana…

Tiannalle SM-pronssia!

Tiannalle SM-pronssia!
28 maalis

Tianna 14v voitti viikonloppuna Helsingissä naisten D-luokan SM-pronssia hienojen peliesitysten jälkeen. Kyseessä oli Huittisten Tennisseuran ensimmäinen juniorin voittama SM-mitali. Luokkamestaruuskilpailuun pääsi rankingin mukaisesti 32 parasta ilmoittautunutta.

Viisi vuotta sitten Tiannan ollessa 9-vuotias, valmentajan kanssa asetettiin kaksi yhteistä tavoitetta: Junior Grand Prix -mitali ja SM-mitali. JGP-sarjan semifinaalipaikan Tianna saavutti lokakuussa 2022.

Valmentajan kysymykseen, ”Mitä seuraavaksi tavoitellaan?” Tianna vastasi ”Kirkastamaan mitalien väriä!”. Seuraava mahdollisuus on 16v-juniorien SM-kilpailut kahden viikon päästä.

Tianna voitti toisen pronssimitalin C-luokan sekanelinpelissä yhdessä HuTen seuralegendan Mikko Lehtosen kanssa.

Sarjatenniskatsaus: Ykköspappojen matka III-divariin etenee

Sarjatenniskatsaus: Ykköspappojen matka III-divariin etenee
23 maalis

Huten sarjapeliurakka jatkui viikonloppuna kahdella ottelulla. Porin Tennishallin kuumoittavaa painekattilaa tulivat innostuneesti hämmentämään Salo (SaTS 2) ja Laitila (LaTe 2). Harri Kivipelto saatiin hutemaisella lahjonnalla houkuteltua myös nelinpelitaistoihin mukaan.

Taktiikkapalaveri matkalla Poriin – Sampsa kuuntelee, Harri stragegioi

Hute – SaTS 2

Hute – SaTS 2 ottelu aloitettiin kaksinpeleillä. Mikko Lehtonen (Huittinen) kohtasi Nikke Häggströmin ja ”el capitan” Sampsa Hirvineva Salon Atte Nordströmin. Lehtosen kovat peruslyönnit ja vankkumaton psyyke oli liikaa salolaiselle ja ottelu päättyi Huten voittoon 6-0, 6-0.

Lehtonen vs. Häggström

Hirvinevan peli olikin sitten erilainen. Lonkkakivuistaan huolimatta Hirvineva taiteili ensimmäisen erän itselleen 6-4 lukemin. Kaikki näytti hyvältä. Vähäiset treenimäärät kuitenkin alkoivat näkyä ja salolainen pääsi niskan päälle. Toinen erä SaTS:lle 6-2. Kolmas erä oli trilleri. Valitettavasti salolaisen uhkapeli, kovien yllätyslyöntien ja verkollenousujen avulla, aivan lopussa kantoi hedelmää ja voitto matkasi tästä ottelusta vieraille. Loppulukemat siis 6-4, 2-6, 8-10.

Nordström vs. Hirvineva

Nelinpeli oli päättävä ottelun tuloksen. Kivipelto/Lehtosen rutiini oli liikaa salolaisille ja ilman dramatiikkaa voitto Hutelle 6-0, 6-0. Koko ottelu hutelle 2-1.

Hute – LaTe 2

Sunnuntaina vastaan asettui Laitilan kakkostiimi. Kaksinpelit noudattivat lauantain kaavaa. Lehtonen otti 6-0, 6-0 voiton kovasyöttöisestä sukunimikaimastaan ja Euran pelikentiltäkin tutuksi tulleesta Lauri Lehtosesta. Hirvineva kohtasi huittisissakin vaikuttaneen Marko Nyyssösen. Nyyssösen perusvarma ote osoittautui Hirvinevalle kohtaloksi ja otteluvoitto Laitilaan lukemin 7-6, 6-2.

Lehtoset

Nyyssönen (vas.) ja Hirvineva

Nelinpeli päättäisi siis tämän ottelun voittajan. Salolaiset eivät onnistuneet yllätyksessä ja Kivipelto/Lehtonen –parivaljakko kuittasi ottelun 6-0, 6-1.

48-1

Kuriositeettina mainittakoon vaatimattoman Lehtosen vaatimaton geimikavalkadi viikonlopun sarjapeleissä, 48 voitettua ja yksi hävitty (46 peliä putkeen). Saunaillan tietovisakamaa…

Huten seuraava ottelu on vieraspeli Raisiossa la 1.4.

Nousu mahdollisuuksien rajoissa

Sarjanousu on Huten omissa käsissä. Raisio ja Turku vielä vastassa, neljä kaksinpeliä ja kaksi nelinpeliä. Kuudesta jäljellä olevasta ottelusta viisi voittoa ja se on siinä…

Tiannalle uran paras turnausvoitto

Tiannalle uran paras turnausvoitto
19 maalis

Tianna teki Tampereen Wilson Cupissa lähes mahdottomasta mahdollisen, ja sen mitä salaa toivottiin. Tuloksena uran hienoin kilpailu ja voitto naisten C-luokassa.

Ensimmäisellä kierroksella vastassa oli 2-sijoitettu, joka johti 1-erää 4-1. “Nousin voittoon, kun en luovuttanut ja pelasin yhden pallon kerrallaan”, Tianna kertoi käännettyään voiton itselleen luvuin 7-6,6-2.

Toisella kierroksella vastassa oli Tiannan tapaan D-luokkalainen, jonka Tianna voitti 6-0,6-0: “Syötöt meni sen verran hyvin, ettei niitä montaa tullut takaisin. Muutenkaan ei oikein saanut mun kovia lyöntejä takaisin, vaikka ihan hyvin pelasikin.”

Finaalista tuli huima trilleri. Molemmin puolin lyötiin kovaa ja kulmiin. 1-sijoitettu vastustaja vei 1-erän 6-2 ja Tianna 2-erän 6-1. 3-erän tiebreak oli henkien taistoa, jossa Tianna oli jo 6-8 häviöllä. Rohkealla pelillä Tianna voitti seuraavat 4 pistettä ja päätti ottelun näyttävään läpilyöntiin. Tb-voitto kirjattiin siis lukemin 10-8.

Tianna summasi tunnelmat: “Hienot kisat, ehdottomasti mun parhaat. Uskalsin lyödä kaikissa matseissa. Keskityin joka palloon, enkä miettinyt tilannetta sen pidemmälle. Sain enemmän suoria pisteitä syötöistä kuin tein kaksoisvirheitä. Olen myös tyytyväinen, kun olen oppinut palauttamaan syötöt avoimesta jalka-asennosta. Ja kiitokset äidille ja isälle huoltojoukkoihin!”

 

HuTe iloitsee!

HuTe iloitsee!
07 maalis

HuTe iloitsee! Emma 8v pääsi puolen vuoden harkkatauon ja lähes vuoden kilpailutauon jälkeen taas tositoimiin. Tampereen Tennis Tourilla vastassa oli kolme pääkaupunkiseudun tyttöä, joista yksi oli 9-vuotiaiden Suomen ykkönen. Emma otti yhden hienon taisteluvoiton lukemin 4-1, 1-4, 5-3. Turnauksen jälkeen Emma ilmoitti ponnekkaasti, että ”Ilmoita mut kaikkiin kisoihin!”. Seuraavissa kisoissa Emma kertoi lyövänsä kovempia lyöntejä, jotta vastustaja ei ehdi niihin. Harjoittelu alkoi jo illalla omassa huoneessa pehmopallon kanssa, onneksi ilman esinevaurioita.

Tianna 14v osallistui Turussa naisten B3-kisoihin ja sai pelata neljä matsia. Tuloksena oli kolme voittoa, joista yksi oli C-luokkalainen. Tianna pelaa itse D-luokan kärjessä. Yhdestä matsista tuli tiukka 3-4, 4-1, 9-11 tappio yhden matsipallon jälkeen. Hienot kisat, joita Tianna kommentoi seuraavasti: ”Olen oppinut pelaamaan omaa peliäni. Lyön järkevästi kovaa ja pyrin ratkaisemaan heti vastustajan lyhyemmästä lyönnistä. Osaan nyt myös nousta verkolle ja ottaa siitä pisteitä.”. Tianna osallistuu maaliskuun lopussa D-luokan SM-kilpailuihin ja heti perään 16-vuotiaiden SM-kilpailuihin.

 

Tiannalle uran hienoin voitto!

Tiannalle uran hienoin voitto!
05 helmi

Tianna 14v otti uransa hienoimman voiton 16-vuotiaiden Junior Grand Prix -turnauksessa Turussa. Tianna eteni ensin hienosti karsinnoista pääsarjaan. Vastaan tuli helsinkiläinen vuoden vanhempi C-luokkalainen, joka on rankingissa huomattavasti Tiannaa korkeammalla.

Tianna piti alusta asti erittäin kovaa tempoa ja hyökkäsi jokaiseen palloon alusta loppuun asti. Tianna löi hurjat 53 suoraa voittolyöntiä vastustajan ulottumattomiin. Syötöillä Tianna teki peräti 30 suoraa pistettä. Ykkössyöttöjen nopeudet olivat keskimäärin 140 km/h. Kakkossyöttöjen ehkä 138 km/h 🙂

Ottelu oli alusta loppuun asti myös henkien taistelua. Ottelu kesti lähes 3 tuntia siitä huolimatta, että koko ajan lyötiin kovaa. Uskomattominta oli, että Tianna pystyi vielä ottelun lopussa nostamaan tasoaan. Uran paras ottelu päättyi 7-6,4-6,6-2 voittoon. Tianna sijoittui vanhempien tyttöjen kisassa sijoille 5-8. Huittisten Tennisseura onnittelee Tiannaa huimasta saavutuksesta!