Eka ja toka!

Eka ja toka!
20 touko

Riia kävi Jyväskylässä naisten D-luokassa voittamassa kuusi matsia. Lauantaina hän otti kaksi selvää voittoa kaksinpelissä ja pelasi itsensä sunnuntain semifinaaliin. Riian pelaamista kuvaa hyvin toisen vastustajan kommentti: “Olipa kova vastustaja. Nuori tyttö pelaa harvoin noin monipuolisesti”.

Sunnuntain semifinaalin Riia voitti mallikelpoisella pelillä. Katsoja kuvasi pelaamista “oma-aloitteiseksi pisteiden rakentamiseksi”. Muutamia pisteitä tuli voitettua verkoltakin, mukaan lukien koko ottelun viimeisen pisteen ratkaiseminen hienolla kämmenpuolen drive-volleylla. Riia toteutti toisen kerran hyvää matsin lopetusta, jossa otta lippiksen pois päästä ja on valmiina verkolla kättelemässä 🙂

Finaalissa vastassa oli kovaa lyövä kaksi vuotta vanhempi juniori, joka pelasi todella hyvin ja voitti Riian ansaitusti lukemin 6-2, 6-3.

Sunnuntaina pelattiin myös naisten D-luokan nelinpeli, jossa Riialla oli uusi pelikaveri Lilja Oulusta. Iloisella pelillä tytöt voittivat kaksi ensimmäistä ottelua, ja pelasivat itsensä finaaliin. Finaalissa vastassa oli kaksinpelin voittanut juniori pelikaverinsa kanssa. Kovan taistelun päätteeksi Riia ja Lilja voittivat ensimmäisen erän tiebreakin luvuin 7-2. Toinen erä oli vieläkin kovempaa taistelua, ja jälleen päädyttiin tiebreakiin, jonka Riia ja Lilja voittivat luvuin 9-7. Tuloksena hieno nelinpelisarjan voitto. Riia ja Lilja ovat siis tällä hetkellä voittamattomia nelinpelissä 🙂 Tytöt jatkavatkin yhdessä kesäkuussa Hangossa.