Riialle ja Mikalle C-luokan sekanelinpelin SM-kultaa

Riialle ja Mikalle C-luokan sekanelinpelin SM-kultaa
22 maalis

Pääkaupunkiseudulla pelattiin viikonloppuna D-, C- ja B-luokkien Suomen mestaruuksista. Riia oli viime vuonna voittanut D-nelinpelin ja tullut D-kaksinpelissä toiseksi. C-luokan kaksinpelissä taival katkesi ensimmäisellä kierroksella tiukan taiston jälkeen 6-7(5), 4-6. Rohkeammalla pelitaktiikalla voitto olisi voinut olla kairattavissa.

Riia päätti tällä kertaa osallistua naisten nelinpelin sijaan sekanelinpeliin. Pariksi Riia sai PVS:n Mika Itäluoman. Semifinaalin Riia ja Mika selvittivät selvin numeroin 6-0, 6-1. Finaalissa vastassa oli lappeenrantalaispari, jonka miespelaaja oli rankattu Mikaa korkeammalle, ja naispelaaja Riiaa matalemmalle. Odotettavissa oli siis tasainen kamppailu. HuTe-PVS kaksikko oli kuitenkin eri mieltä, ja hoiti SM-kullat kotiin pakattavaksi vakuuttavan peliesityksen jälkeen 6-0, 6-2. Nelinpelissä Riia löi rohkeasti, ja molempien lentolyönnit olivat hienoa katseltavaa.

B-luokan kaksinpelissä Tianna voitti ensimmäisen matsin tyylikkään ja rohkean peliesityksen jälkeen 6-0, 6-4. Toisessa matsissa Tianna jatkoi siitä mihin jäi ja ensimmäisen erän voitto kirjattiin luvuin 6-2. Mutta. Valmentajan sanoin “Tennisottelu alkaa toisessa erässä uudelleen”. Tianna päästi jalkaa kaasulta ja vastustaja pääsi mukaan peliin. Tuloksena toisen erän tappio 3-6, ja kymppitiebreakin tappio 6-10.

Molempien tyttöjen toivoisi käyttävän opittua lyöntitekniikkaa rohkeampaan kisapelaamiseen.

 

Kaislalla ekat kisat – Emma jo kisakonkari

Kaislalla ekat kisat – Emma jo kisakonkari
08 maalis

Kaisla (9v) ja Emma (11v) olivat Tampereella T10- ja T12-sarjan kisoissa. Kaislalle kisat olivat ikimuistoisesti oman tennisuran ensimmäiset. Emmalle kisat olivat jo uran 25.

Kaislan seura- ja ikäkaverilla Annalla oli kolme viikkoa sitten omat ensimmäiset kisat. Anna antoi Kaislalle yhden ohjeen peleihin: “Lyö rohkeasti”. Kaisla pelasikin ohjeen mukaisesti juuri niin kuin harkoissakin, ja liikkui myös hyvin. Jännitystä varmasti oli, mutta se ei näkynyt peleissä.

Vaikka neljän ottelun vastustajat olivat jo ehtineet pelata yhteensä noin 500 ottelua, niin kentällä Kaislan otteista ei näkynyt oma ensikertalaisuus. Voittoja ei vielä tullut, mutta tiukin ottelu päättyi Kaislan tappioon kolmannen erän tiebreakissa: 3-4, 4-0, 1-5 (tb). Hienojen lyöntien lisäksi erittäin ilahduttavaa oli Kaislan esimerkillinen käytös ja tuomarointi kentällä.

Emma pelasi kolme matsia, joista kahdessa ensimmäisessä vastassa oli rankingissa korkeammalla olevat vastustajat. Emma pelasi Kaislan tavoin rohkeaa ja ennakkoluulotonta peliä, joka ei tällä kerralla aivan riittänyt voittoon vastustajien varmempaa lyöntipeliä vastaan. Ensimmäinen matsi päättyi Kaislan tavoin toisen erän 4-0 voittoon ja kolmannen erän tiebreak-tappioon 2-4, 4-0, 3-5 (tb). Kolmas matsi eteni myös 3-erän tiebreakiin ja vielä jatkopalloille asti. Jännitys oli käsinkoskeltavaa, kun Emma lopulta ratkaisi ottelun edukseen 4-2, 1-4, 7-5 (tb).

Anna ja Kaisla odottavat jo malttamattomina seuraavia T10-kisoja, ja Emma T12-kisoja. Riia ja Tianna ovat menossa kahden viikon päästä SM-kisoihin. Niitä ennen vielä tiukkoja ja iloisia treenejä!