Tianna 14v voitti kolme naisten D‐luokkaa ja sai pronssia Junior Grand Prix T14‐osakilpailussa. Vuoden parhaat voitot tulivat kolmesta vuoden vanhemmasta tytöstä, jotka olivat T15‐rankingissa top25:ssä.
Riia 10v saavutti kolme pronssia Junior Grand Prix T10‐osakilpailuissa ja pääsi joulukuun Masters‐finaaliin, jossa hän oli hienosti viides. Riian menestys oli paras satakuntalaisen tennisjuniorin saavutus SM‐tasolla vuoden 2017 jälkeen. Riia sai kauden kilpailuissa kaksi Fair Play ‐palkintoa. Vuoden paras voitto tuli T10‐vuotiaiden rank#2:sta.
Milenalle 9v vuosi oli kilpauran ensimmäinen. Kilpailupelejä tuli yhteensä kunnioitettavat 16 kappaletta. Ensimmäiset kaksi voittoa tulivat syyskuussa Tampereen Tennis Tourin T9‐kisasta. Heti perään lokakuussa Milena otti neljä voittoa seuraavasta Tourin kisasta ja sijoittui upeasti kisan kakkoseksi.
Emman 8v vuosi oli Milenan tapaan kilpauran ensimmäinen. Vuosi oli kolmijakoinen. Ensin keväällä tuli ensimmäisestä kisasta opettavaiset kolme tappiota. Tästä kuuden viikon päästä toisessa kisassa tuloksena oli neljä peräkkäistä voittoa ja sarjan ykkössija.
Anna 6v aloitti syksyllä uutena innokkaana tulokkaana tennisperheessämme. Anna lyö molemmilta puolilta
kahdella kädellä ja osuu jo hienosti palloon.