Hute-NoTS –seuraottelu päätti hallikauden

Hute-NoTS –seuraottelu päätti hallikauden
27 touko

Historiallinen seuraottelu saatiin päätökseen Porin tennishallilla. General managerit Cimmo Nurmi (Hute) ja Risto Ranne (NoTS) olivat houkutelleet seuroistaan crème de la crèmen paikalle. Valitettavasti NoTSia rasitti muutaman avainpelaajan viime hetken sairastuminen. Kahdeksan pelaajaa kummastakin seurasta otteli kaksi tunnin matsia. Geimien määrät ratkaisisivat seuraottelun lopputuloksen.

GM Nurmi ja Hute-kapteeni Lehtonen käyvät tapahtumaa läpi: ”Kaiken kaikkiaan tässä historian ensimmäisessä ystävyysseuraottelussa pelattiin 16 ottelua. Matseja kuvasi raikas meininki ja reipas kannustus –  tietyissä tapauksissa myös ”oman itsen tsemppaus” oli isossa roolissa. Kaikki – hyvässä hengessä!”

Osa pelaajista oli ehtinyt jo poistua, kun yhteiskuva raskaan päivän päätteeksi otettiin

Tulokset

Päivä alkoi tasaisissa merkeissä. Ottelutapahtuman edetessä Hute kuitenkin pääsi edelle, eikä enää taakse katsellut. Ensimmäinen seuraottelu siis Hutelle geimein: 141-74 (kts. tarkemmat tulokset kuvasta).

Ottelut ja tulokset

Tulevaisuus

Palaute pelaajilta GM:ille oli kiitettävä ja jatkoa odotetaan innolla. Risto Ranne ilmoitti, että tapahtuma on jo perinne. Notsilaiset aloittivat heti seuraavan ottelun suunnittelun. Huhuista ja tietovuodoista päätellen, Noormarkku on paikkana ja nelinpeli päälajina.

Voittoisa Huten tiimi: Tapani Walden (A) vas., Sampsa Hirvineva, Ville Venno, Luukas ja Harri Kivipelto ja Mikko Lehtonen (C) (kuvasta puuttuvat Tianna Levänen, Rami Mäntysaari ja GM Cimmo Nurmi)

Poika ja varakapteeni Waldenin tuuletus

Erityiskiitos myös Huten psykoterapeutti/mentaalishamaani Rantalaiselle. Ilman häntä hutelaisten ego olisi lähtenyt totaalisesti lapasista ennen/aikana/jälkeen ottelutapahtuman.

 

Huten superfani Aukustin tuuletusnäyte

Hute vs. NoTS – historiaa tekeillä

Hute vs. NoTS – historiaa tekeillä
02 touko

Hutelaiset ovat jo vuosikymmenien ajan kohdanneet Noormarkun tennisveljiä ja -siskoja eri tantereilla. Sarjapeleissä ja alueen turnauksissa verisiä ja henkisesti raskaita pelejä on käyty. Tämäkään määrä ja laatu ei ilmeisesti pelaajille ole tarpeeksi. Pitää katsoa tarkemmin, kumpi on kumpi… Joukkueiden general managerit Cimmo Nurmi (Hute) ja Risto Ranne (NoTS) ovat keränneet molempien paikkakuntien tenniksen crème de la crèmen – hallipalloilun ja psykologisen sodankäynnin spesialistit.

La 7.5. klo 12-18 järjestetään Porin Tennishallilla historian ensimmäinen, ei varmasti viimeinen, sarjaottelu: Hute vs. NoTS. On selkeästi jo nyt, että tästä tulee hegemoniallinen perinne.

Paremmuus ratkaistaan seuraavasti:

Kahdeksan timanttista hutelaista kohtaavat kahdeksan notsilaista. Kaikki pelaajat pelaavat kaksi ottelua. Matsit pelataan omaa sijoitusta vastaavia vastaan. Ottelut kestävät tunnin ja geimit lasketaan. Joukkueiden välisen kokonaistaiston voittaa se tiimi, jolla enemmän geimejä hallussaan! Jos käy niin, että geimien määrä on kaikkien pelien jälkeen tasan, Huten varakapteeni Waldenin (viritetty) kolikko tehkööt päätöksen.

Tervetuloa kannustamaan Poriin la 7.5. klo 12-18!

Talvisarjat paketissa – hyvää ja kehitettävää

Talvisarjat paketissa – hyvää ja kehitettävää
02 touko

Ykkösjoukkueen Via Dolorosa

Ykkösjoukkueen raskas taival kolmosdivarissa sai päätöksensä Kauhajoki-Tampere peleillä. Hute joutui äkillisen sairastapauksen vuoksi vajaamiehisenä taipumaan Kauhajoella 4-0. Myös Tampere-keikka ei ollut menestyksekäs. 3-1 vierastappio sieltä tuli kotiinviemisiksi.

Putoamisenkin voi tehdä tyylillä. Etualalla mallia näyttää pj. Hirvineva. (Kuva: H. Kivipelto, Kauhajoki)

Kauden aikana ykkösporukassa pelasivat: Harri Kivipelto, Mikko Lehtonen (Huittinen), Mikko Lehtonen (Kokemäki), Sampsa Hirvineva sekä Aleksi Reunanen.

Kakkosporukka taisteli hienosti V-divisioonassa

Kakkosjoukkue oli pitkään nousussa IV-divisioonaan kiinni. Puolivälin jälkeen muutama harmillinen tappio pudotti joukkueen aivan terävimmästä kärjestä. Kausi on nyt paketissa ja kolmossija kovatasoisessa Pirkanmaan lohkossa ei ole huono saavutus.

https://www.tennisassa.fi/league/37D1E8A6-A087-4D50-A196-2340BA7724C7/draw/51

Joukkueessa kauden aikana pelasivat Rami Mäntysaari (kahdeksan voittoa, neljä tappiota), Ville Venno (viisi voittoa, neljä tappiota) sekä Tapani Walden (neljä voittoa, kaksi tappiota).

Hallisarjat siis päättyneet. Kesäkaudella Hute edustaa neljällä joukkueella.

Hallikauden huipennus pidetään la 7.5. klo 12-18 Porin Tennishallilla. Tällöin Noormakku ja Hute ottavat yhteen ensimmäisessä seuraottelussaan. Kahdeksan Hutelaista vs. kahdeksan NoTS:sta. Haastepelistä on tarkoitus tehdä perinne. Tervetuloa kannustamaan Hute voittoon!

 

Emmalle voitto! Riialle kakkossija!

Emmalle voitto! Riialle kakkossija!
24 huhti

Turussa Jarkko Nieminen Areenalla pelatuissa kisoissa nähtiin kaksi Huittisten Tennisseuran tyttöjunioria: 7-vuotias Emma ja 9-vuotias Riia.

Emma oli aiemmin osallistunut yhteen kilpailuun, jossa hän oli saanut vastaansa kolme 9-vuotiaiden Suomen huippua. Tappioista (ymmärrettävistä sellaisista) sisuuntuneena Emma lähti hakemaan Turusta ensimmäistä voittoaan. Tuloksena oli T9-sarjassa neljä peräkkäistä voittoa ja sarjan ykkössija! Emma osasi hienosti toteuttaa hutelaista lyöntitekniikkaa kilpailutilanteessa. Valmentaja Leena olikin vähintään yhtä iloinen kuin Emma. HuTe onnittelee Emmaa ja Leenaa upeasta saavutuksesta!

T11-sarjassa Riia eteni Emman tavoin finaaliin asti. Loppuottelussa vastaan asettui vuotta vanhempi kilpakumppani, joka oli aiemmissa kohtaamisissa ollut parempi. Näin kävi tälläkin kertaa. Riia toteutti kuitenkin hienosti sovittua hutelaista taktiikkaa lyömällä rohkeasti. Valmentaja Cimmo olikin tästä erittäin mielissään.

Emma ja Riia nähdään seuraavan kerran samoissa kisoissa kesäkuun alussa Tampereella.

 

Riialle upea kakkossija!

Riialle upea kakkossija!
11 huhti

Riialle kakkossija kovatasoisesta 10-vuotiaiden Espoon turnauksesta!

Lohkovaiheessa Riia voitti ensin kaksi ottelua selvin numeroin. Semifinaalissa Riia nousi kaksi kertaa takamatkalta hienoon voittoon. Ensimmäinen erä meni vastustajalle 4-0, jonka jälkeen Riia totesi valmentajalle puoltenvaihdossa, että ”Nyt tämä pallottelu saa riittää. Minä alan nyt pelaamaan.”. Riia voittikin toisen erän 4-1. Kolmannen erän 10-tiebreakissa Riia oli tappiolla 9-6 eli vastustajalla oli kolme ottelupalloa. Tämän jälkeen Riia voitti peräkkäin seuraavat viisi pistettä loistavalla pelillä ja kuittasi finaalipaikan pistein 11-9.

Finaali pelattiin normaalein erin. Riia voitti ensimmäisen erän tiebreakilla 7-4 ja Pihla (kuvassa) toisen 6-2. Kolmannen erän 10-tiebreakissa Pihla oli vahvempi tiukan taiston jälkeen 10-7. Molemmat tytöt liikkuivat, taistelivat ja käyttäytyivät esimerkillisesti. Semifinaali ja finaali pelattiin peräkkäin lyhyellä tauolla ja Riia olikin kisan jälkeen väsynyt, nälkäinen ja pettynyt. HuTe-valmentaja Leena totesi Riialle: ”Loistava turnaus Riia ja nuo kolme ovat nimenomaan nälkäisen kilpailijan tunnusmerkkejä!”.

Todettakoon lopuksi, että turnauksen 14 osallistujasta 12 oli pääkaupunkiseudulta, yksi Tampereelta ja yksi Satakunnasta.

Sarjapelit puolivälin krouvissa

Sarjapelit puolivälin krouvissa
08 huhti

HuTe2 puhtaalla pelillä V-divisioonassa

Vitosdivarissa Hute2 jatkaa ylivoimaista matkaansa. Hute kohtasi Tampereen Tennisseuran Eurassa ja jälki oli rumaa.

Kapteeni Rami Mäntysaari otti listavoiton D-luokan Marko Ruissalosta 6-2, 7-6. Huten Ville Venno kaatoi TaTS9:n Kari Hannulan 6-1, 6-0. Myös nelurivoitto matkasi HuTelle luvuin 6-2, 6-1.

Tulokset: HuTe2 vs. TaTS9 3-0

Sarjatilanne ja jatko-ohjelma: https://www.tennisassa.fi/league/37D1E8A6-A087-4D50-A196-2340BA7724C7/draw/51

Mäntysaaren ja Vennon voittoputki jatkui mestaruuteen asti myös Eura Sportcenterin –nelinpeliturnauksessa (Kuva: Eura Sportcenter)

Edustusjoukkue pinteessä

III-divisioonassa kaksi kotipeliä pelattu (8.4.2022). Vieraspelit Tampereelle ja Kauhajoelle jäljellä.

HuTe-VT3

Valkeakosken VT3 kohdattiin Porissa kolmen pelin voimin. Ykköspelaaja Kivipelto taipui Timo Partaselle 4-6, 2-6. Kokemäen Mikko Lehtosella oli ottelussa ottelupallokin, mutta joutui myös nöyrtymään Tero Rannalle lukemin 6-3, 4-6, 9-11. Kuriositeettina mainittakoon, että ennen ottelua pelaajat tunnistivat toisensa ja muistivat antaneensa aikoinaan merkittävää panosta satakuntalaiselle joukkueurheilulle Porin Jazzin jalkapallon b-junioreiden SM-mittelöissä.

Huittisten Mikko Lehtonen ja Kivipelto voittavat nelinpelin 7-5, 6-4.

Tilanne HuTe-VT3: 2-2 (Huittisten Lehtonen voitti siirretyn pelin Eurassa 6-1, 6-2; päivitetty 8.4. klo 22.00)

HuTe-STS2

Seinäjoki kävi ryöstöretkellä Porissa. Hute taipui 1-3. Sarjapaikan säilymisen kannalta huipputärkeä nelinpeli hävittiin kiusallisesti 2-1. HuTe johti ottelua jo 6-1, 4-2, mutta pienten marginaalien laji ja ottelu kääntyi kuin kääntyikin seinäjokilaisille.

Tulokset:

Harri Kivipelto – Janne Viitasaari 3-6, 0-6

Mikko Lehtonen (Huittinen) – Pekka Koskenkorva 6-1, 6-1

Sampsa Hirvineva – Matias Pölönen 0-6, 0-6

Kivipelto/Lehtonen – Viitasaari/Pölönen 6-1, 4-6, 4-10

Sarjatilanne:

https://www.tennisassa.fi/league/37D1E8A6-A087-4D50-A196-2340BA7724C7/team-match/867/

Lopuksi:

Mailapelispesialisti Venno voitti myös Euran Sportcenterissä pelatun pickleball-mestaruuden. Turnaus pidettiin ensimmäistä kertaa ”kaksinpelimoodissa”. Linkin takaa voitte ihailla hutelaisten pallonkäsittelyn taidonnäytettä ja lopuksi kauhistella hieman etiketin vastaista toimintaakin…

https://fb.watch/cfzdW6FYKC/

Talvisarjat käynnissä – alku HuTen dominointia

Mies harmaassa paidassa ja mies punaisessa paidassa hymyilee kameralle lähikuvassa.
15 maalis

HuTe taistelee tennisliiton talvisarjoissa kahdella joukkueella. Ykköstiimi taistelee pitkästä aikaa viime kauden nousuhuuman johdosta III-divisioonassa. Kakkosporukka on aloittanut kahdella pelillä V-divarin Tapani Waldenin ja Rami Mäntysaaren johdolla.

Mies harmaassa paidassa ja mies punaisessa paidassa hymyilevät lähikuvassa.
Kuvateksti: Onnelliset alkukauden menestyjät Mäntysaari (vas.) ja Walden

Euran Djokovic Walden hirmuiskussa

V-divisioona on käynnistynyt Euran Sportcenterissä ryminällä. Kakkostiimi on kohdannut VT6:n ja Nokia 3:n. Jälki on ollut murskaavaa. Valkeakoski ja Nokia kaatuivat 3-0. Kapteeni Mäntysaaren kommentit:
”Yllätyksiltä vältyttiin, kun ”Waldo” takoi pallot soikeiksi Sportcenterin liukkaisiin syöttöruutuihin. Euran Djokovic myös sijoitteli palloja taiturimaisesti sivurajoihin siten, että vastustajilla riitti päänraapimista. Itse pelasin omalla tasollani (Rambon perustaso on kovasti noussut viime aikoina toim. huom!) ja saatiin hieno sarja-avaus kahdella 3-0 voitolla.”

Eri värisiä tennismailoja lattialla.

Kuvateksti: Mailojen määrässä voitettiin vastustajat myös. Kuvassa parivaljakon mailakavalkadi.

V-divarin seuranta: https://www.tennisassa.fi/league/37D1E8A6-A087-4D50-A196-2340BA7724C7/draw/51

Seuraava peli:
la 26.3. Hute II-TaTS9 klo 15 (Eura Sportcenter)
Ykkösporukka (Harri Kivipelto, Mikko Lehtoset ja Sampsa Hirvineva) starttaa kautensa ensi lauantaina 19.3. Porin tennishallilla. Vastaan asettuu VT3 Valkeakoskelta.
Ohjelma:
la 19.3. Hute-VT3 klo 12 (Porin tennishalli)
la 2.4. Hute-STS2 klo 12 (Porin tennishalli)
la 9.4. TaTS4-Hute klo 16 (Tampereen tenniskeskus)
la 23.4. KauTS-Hute klo 10.30 (Kauhajoki)
III-divarin seuranta: https://www.tennisassa.fi/league/37D1E8A6-A087-4D50-A196-2340BA7724C7/draw/21

Emma aloitti kilpailemisen

Emma aloitti kilpailemisen
06 maalis

Huittisten Tennisseuran vasta 7-vuotias Emma Rimpelä aloitti kilpauransa Tampereen 9-vuotiaiden kisoissa. Arpaonni ei suosinut Emmaa, kun hänen lohkokierroksen vastustajikseen arvottiin kolme Suomen kuudesta parhaasta 9-vuotiaiden sarjassa pelaavasta. Vastustajilla oli jo pelattuna yhteensä 165 kilpamatsia. Urheasti Emma pelasi ja taisteli – parhaan pelinsä parasta vastustajaa vastaan. Ensimmäisissä kisoissa totutellaan vielä tunnelmaan, opetellaan pistelaskua ja arvuutellaan minne ja milloin pallot milläkin kertaa menevät. Emma piti kuitenkin lyöntitekniikan ilahduttavan hyvin kasassa. Emman asenteesta kertoo kaiken se, mitä hän teki heti lauantai-illalla kotiin saavuttuaan: tennismaila käteen ja omaan huoneeseen harjoittelemaan lyöntejä! Tämä on ensimmäinen Emman monista tulevista hienoista tennistarinoista. Huittisten Tennisseura onnittelee Emmaa tennisuran alkamisesta ja toivottaa Emmalle iloisia hetkiä tenniksen parissa!

Menestystä ja voittoja Turun-turnauksesta

Menestystä ja voittoja Turun-turnauksesta
24 helmi

Turussa järjestettiin T11-vuotiaiden Lounais-Suomen turnaus. Riia pelasi kuutta vastustajaa vastaan, joista hän voitti viisi. Yksi näistä oli E-luokan 2-tason vuoden vanhempi tyttö, joten Riia sai turnauksessa ensimmäisen rankingvoittonsa. Finaalimatsin Riia hävisi tiukan taistelun jälkeen niin ikään vuoden vanhemmalle 0-4, 4-3 (tb 7-4), 3-4 (tb 6-8). ”Syötöt ja alakierteinen rysty sujuivat tänään hyvin. Oli tosi kivat kisat.”. Valmentajan mieltä lämmitti erityisesti se, miten Riia mailaa taputtamalla antoi tunnustuksia vastustajien hyville lyönneille. Finaalivastustaja liikkui todella hyvin ja palautti kaikki mahdolliset ja välillä mahdottomatkin Riian kovista lyönneistä. R oli finaalia häviöllä jo 0-4, 2-3, ja lisäksi 3. erän tiebreakia 3-6 eli hän selvitti kolme ottelupalloa. Seuraavat kaksi menivät kuitenkin vastustajalle, kun Riia yritti tehdä ratkaisulyöntejä, mutta tällä kertaa ne eivät onnistuneet. Valmentaja kysyi ottelun jälkeen, mitä jäi päällimmäisenä mieleen ja Riian vastaus oli: ”Aina pitää taistella loppuun asti!”

Tianna jatkoi T16-tyttöjen sarjassa hutelaisten menestystä. Tianna voitti kaksi matsia, joista toinen oli rankingissa saman tasoinen. Kolmas matsi oli C-luokkalaista 16v-tyttöä vastaan ja mikä trilleri siitä muodostuikaan. Tianna voitti ensimmäisen erän ja hävisi kaksi seuraavaa tiebreakeilla 6-8 ja 2-7. ”Ensimmäinen C-luokan voitto oli todella lähellä, jäi kyllä harmittamaan”, Tianna kommentoi matsia ja jatkoi: ”Vastustaja nosti kyllä tasoa lopussa ja ansaitsi näin voittonsa”. Toisaalta kahdessa muussa matsissa Tianna osoitti vastaavasti kilpailullisia hermojaan, kun niissä molemmissa Tianna löi parhaimmat lyöntinsä juuri silloin, kun tilanne näytti tasoittuvan. Kohti C-luokan voittoa…

Emma ja Milli aloittamassa kilpailemista

Emma ja Milli aloittamassa kilpailemista
26 tammi

Ekaluokkalainen Emma ja tokaluokkalainen Milli ja  ovat edistyneet syksyllä erinomaisesti. Huittisten Tennisseuran tennisperhe iloitsee tyttöjen kilpauran alkamisesta. Molemmat tytöt ovat erittäin hyviä liikkumaan, mikä on yksi neljästä kilpailemisen perustasta. Kolme muuta ovat ruokailu ja lepo, pelitaktiikka ja jännittämisen sietokyky sekä lyöntitekniikka.

Tytöt ovat upeasti omaksuneet HuTe-perheen yhteistä lyöntitekniikkaa. Kämmenlyöntejä saa oikein ihailla. Molemmilla on myös uskomaton kyky analysoida omaa lyömistään. Moni aikuinen olisi ihmeissään.

Kaikkien HuTe:n kilpajuniorien ensimmäinen tavoite on JGP10-kisat ja sen jälkeen SM12-kisat. Tyttöjen HuTe-isosisko Riia pelasi juuri viime viikonloppuna ensimmäiset JGP10-kisansa, menestyksekkäästi. Millillä JGP-kisat ovat edessä vuoden päästä ja Emmalla kahden vuoden päästä.

Sitä ennen on vielä paljon kivoja harkkoja. Ja tietysti muita kilpailuja kivoja pelikavereita vastaan muista Suomen tennisperheistä.