Tyttöjen tennisvuoden 2022 yhteenveto ja lyöntinäytteet

Tyttöjen tennisvuoden 2022 yhteenveto ja lyöntinäytteet
07 tammi

Tianna 14v voitti kolme naisten D‐luokkaa ja sai pronssia Junior Grand Prix T14‐osakilpailussa. Vuoden parhaat voitot tulivat kolmesta vuoden vanhemmasta tytöstä, jotka olivat T15‐rankingissa top25:ssä.

Riia 10v saavutti kolme pronssia Junior Grand Prix T10‐osakilpailuissa ja pääsi joulukuun Masters‐finaaliin, jossa hän oli hienosti viides. Riian menestys oli paras satakuntalaisen tennisjuniorin saavutus SM‐tasolla vuoden 2017 jälkeen. Riia sai kauden kilpailuissa kaksi Fair Play ‐palkintoa. Vuoden paras voitto tuli T10‐vuotiaiden rank#2:sta.

Milenalle 9v vuosi oli kilpauran ensimmäinen. Kilpailupelejä tuli yhteensä kunnioitettavat 16 kappaletta. Ensimmäiset kaksi voittoa tulivat syyskuussa Tampereen Tennis Tourin T9‐kisasta. Heti perään lokakuussa Milena otti neljä voittoa seuraavasta Tourin kisasta ja sijoittui upeasti kisan kakkoseksi.

Emman 8v vuosi oli Milenan tapaan kilpauran ensimmäinen. Vuosi oli kolmijakoinen. Ensin keväällä tuli ensimmäisestä kisasta opettavaiset kolme tappiota. Tästä kuuden viikon päästä toisessa kisassa tuloksena oli neljä peräkkäistä voittoa ja sarjan ykkössija.

Anna 6v aloitti syksyllä uutena innokkaana tulokkaana tennisperheessämme. Anna lyö molemmilta puolilta
kahdella kädellä ja osuu jo hienosti palloon.

Riia JGP Masters #5

Riia JGP Masters #5
09 joulu

Turussa pelattiin tenniksen Junior Grand Prix -sarjan Masters-finaalit. Finaaleihin pääsi 10-, 12-, 14- ja 16-vuotiaiden ikäluokkien kahdeksan eniten pisteitä kerännyttä. Kauttuan Riia Miettinen raivasi tiensä tyttöjen 10-vuotiaiden sarjaan rankingin seitsemänneksi parhaana pelaajana. Ikäluokan tyttöpelaajia on Tennisliiton rankingissa yhteensä 81.

Kahdeksasta finaalisarjan pelaajasta kuusi oli pääkaupunkiseudulta, yksi Tampereelta ja yksi Kauttualta. Riia voitti lohkovaiheessa tamperelaisen ranking-nelosen ja hävisi kahdelle ikäluokan helsinkiläiselle huipulle. Loppusijoitus oli hienosti jaettu 5. tila!

Riian menestys oli paras satakuntalaisen tennisjuniorin saavutus SM-tasolla sitten Porin Verkkopalloseuran Patrick Stenforsin 18-vuotiaiden SM-hopean vuonna 2017.

Kyseessä on myös Huittisten Tennisseuran paras juniorisaavutus kautta aikojen. HuTe onnittelee Riiaa!

Riialla on vielä joululomalla edessä koululaisten SM-kilpailut.

Anna HuTe-perheeseen

Anna HuTe-perheeseen
26 marras

Anna 6v, on HuTe-perheen uusin tulokas. Ja mikä tulokas onkaan! Anna piirtää ja syö oikealla kädellä. Tenniksessä hänellä on yllättäen vasen käsi hieman parempi kuin oikea. Häntä onkin syksyllä kerran viikossa valmennettu lyömään molemmilta puolilta kahdella kädellä vasen käsi alhaalla.

Eskarilaiselle liikkeestä lyöminen ja etäisyyksien ja poukun hahmottaminen on vielä haastavaa, mutta hyvin Anna on kuitenkin jaksanut yrittää. Osumia tulee kuitenkin kahdella kädellä hienosti, kuten nämä videot osoittavat!

Anna ottaa siis mallia Rafael Nadalista, joka on oikeakätinen, mutta lyö vasemmalla kädellä. Tämä on peräisin hänen valmentajasetänsä Toni Nadalin ehdotuksesta varhaisessa vaiheessa, jolloin Nadal löi sekä rystyn että kämmenen kahdella kädellä.

HuTe proudly presents, Annan eka video!

Millille kakkossija

Millille kakkossija
16 loka

Milli otti neljä viikkoa sitten Tampereen Tennis Tourin T9-kisoista kaksi ensimmäistä voittoaan ja lähti seuraavaan Tourin kisaan metsästämään lisää voittoja. Tuloksena oli neljä upeaa kahden erän voittoa, tiukka kolmen erän tappio tiebreakissa ja loistava kisan kakkossija.

“Hyvä fiilis jäi otteluista, tosin hiukan jäi harmittamaan tuo tiukka tappio.”, Milli kertoi tunnelmistaan. Valmentaja Leena kertoi, että Milli liikkui todella hyvin ja oli tytöistä selvästi nopein. Rystykin kulki mallikkaasti. Mielenpainuvinta oli Millin verkolta vastustajan ulottumattomiin lyöty kämmenvolley.

Osanottajia oli lännestä, idästä, pohjoisesta ja Keski-Suomesta. “Oli kiva kun sain uusia tenniskavereita muista sarjan tytöistä”, Milli summasi kisat.

Satakuntalaista tennishistoriaa JGP-kisoissa

Satakuntalaista tennishistoriaa JGP-kisoissa
05 loka

Huittisten Tennisseuran 10-vuotias Riia Miettinen ja 14-vuotias Tianna Levänen tekivät satakuntalaista tennishistoriaa lauantaista maanantaihin kestäneissä Junior Grand Prix -kisoissa. JGP-kisat ovat junioritenniksen korkein kilpailutaso. Molemmat tyttöjuniorit pelasivat itsensä loistavalla pelillä palkintosijoille. Viimeksi näin tapahtui vuonna 2013, kun Porin Verkkopalloseuraa edustaneet Stenforsin veljekset olivat palkintosijoilla, Patrick 14-vuotiaissa ja Marcus 16-vuotiaissa.

Tyttöjen 10-vuotiaiden sarjassa oli 28 pelaajaa. Ikäluokan kolmestatoista parhaasta pelaajasta kymmenen on pääkaupunkiseudulta, kaksi Tampereelta ja yksi Satakunnasta. Riia Miettinen raivasi tiensä semifinaaliin voittamalla neljä pääkaupunkiseudun tyttöä. Puolivälierän Riia voitti tiukan taiston jälkeen 7-5,6-4. Riia pelasi erittäin aggressiivista ja hyökkäävää tennistä. Riian yläkierteiset kämmenlyönnit ja alakierteiset rystylyönnit olivat teknisesti omassa luokassaan vastustajiin verrattuna. ”Yritän pelata monipuolista tennistä ja ratkaista kämmeneltä heti, kun saan paikan. Se on ainoa mahdollisuus pärjätä, kun vastustajat ovat minua nopeampia ja varmempia palauttelemaan.”, Riia analysoi peliään ja jatkaa nauraen: ”Minulle on opetettu ammattilaisten otteet ja pelityyli, joten sen mukaan pitää antaa palaa!”.

Semifinaalin Riia hävisi helsinkiläiselle vastustajalle 0-6,3-6. Lyönnit eivät enää kulkeneet yhtä hyvin kuin aiemmissa peleissä, mutta vastustajakin oli kovempi. ”Minulla on kyllä mahdollisuudet voittaa, kunhan saan kovat lyönnit vieläkin varmemmin kenttään. Kivat kisat. Tiukkojen matsien voittaminen on tosi kivaa. Oli myös kiva, kun sain kisojen Fair Play -palkinnon hyvästä käyttäytymisestä ja rehellisestä tuomitsemisesta.”, Riia kommentoi semifinaalin jälkeen. Riia oli mukana myös nelinpelissä ja saavutti hienosti finaalipaikan tamperelaisen kaverinsa kanssa. Helsinkiläiset rankingin kärjessä olevat vastustajat saivat uskomattoman tiukan vastuksen ja voittivat finaalin 4-2,0-4,10-7. Finaalissa Riia ja hänen parinsa pelasivat rohkeaa ja iloista peliä, joka huokui katsomoon asti.

Tianna Levänen pelasi itsensä 27 pelaajan joukosta 14-vuotiaiden semifinaaliin seurakaverinsa tapaan erittäin kovalyöntisellä pelillä. Tiannan kämmen- ja rystylyönnit paukkuivat kerta toisensa jälkeen vastustajien ulottuviin. Syötöt olivat nopeudeltaan lähes naisammattilaisten luokkaa. Puolivälierässä Tianna oli rankingissa 12 pykälää korkeammalla olevaa vastustajaa vastaan häviöllä ensimmäisessä erässä jo 0-3. ”Alussa tuli muutamia virheitä, mutta lyönnit tuntuivat kuitenkin kulkevan hyvin. Uskoin itseeni ja jatkoin aggressiivista pelaamista. Voitinkin sitten seuraavista 13 geimistä 12 ja matsin 6-3,6-1.”, Tianna kertoi tunnelmistaan ja jatkoi: ”Olen tämän vuoden aikana saanut todella paljon kovuutta ja terävyyttä lisää. Kiitokset siitä kuuluvat miessparraajilleni Happelle, Jarkolle, Mikolle, Pertille ja Tonylle.”

Semifinaalissa Tianna hävisi tiukan taiston jälkeen vantaalaiselle varmasti palautelleelle vastustajalle 6-7,2-6. ”Olin koko ajan niskan päällä ekassa erässä, mutta tein erän lopussa useamman harmittavan virheen, kun hain liian ahneesti ratkaisua. Harmittaa, kun vastustaja sai erän vähän ilmaiseksi. Tokassa erässä en enää saanut puristettua itsestäni tarvittavaa voittovirettä. Olen silti erittäin tyytyväinen. Nämä oli parhaat kisani koskaan ja ensimmäinen JGP-palkintosija.”, Tianna summasi kisat omalta osaltaan.

Riia asuu Kauttualla ja Tianna Porissa. Tytöt harjoittelevat Porin Tennishallilla ja heillä on valmennusta kolmisen tuntia viikossa. Riia harjoittelee myös kotihallissaan Eura Sportcenterissä. Pääkaupunkiseudun juniorit harjoittelevat jopa 20 tuntia viikossa, joten Satakunnan tytöillä on vielä varaa nostaa määriä. Näistä tytöistä kuulemme varmasti vielä lisää.

Tennislahjakkuuden mittarit

Tennislahjakkuuden mittarit
08 syys

Mistä tietää, onko lapsella (synnynnäisiä) lahjakkuuksia tennikseen? Erittäin hyvä kysymys, johon ei ole helppoa vastausta. Kolme ominaisuutta parantavat merkittävästi menestymisen mahdollisuutta: nopea käsi, ponnistusvoima ja nopeus. Näitä voi mitata pallonheitolla, tasajalkahypyllä ja 20m juoksulla.

Milli ja Riia voittivat omat sarjansa koulujensa pallonheittokisassa. Vain yksi samanikäinen poika heitti pidemmälle. Nopea käsi siis löytyy!

 

Emmalle voitto! Riialle kakkossija!

Emmalle voitto! Riialle kakkossija!
24 huhti

Turussa Jarkko Nieminen Areenalla pelatuissa kisoissa nähtiin kaksi Huittisten Tennisseuran tyttöjunioria: 7-vuotias Emma ja 9-vuotias Riia.

Emma oli aiemmin osallistunut yhteen kilpailuun, jossa hän oli saanut vastaansa kolme 9-vuotiaiden Suomen huippua. Tappioista (ymmärrettävistä sellaisista) sisuuntuneena Emma lähti hakemaan Turusta ensimmäistä voittoaan. Tuloksena oli T9-sarjassa neljä peräkkäistä voittoa ja sarjan ykkössija! Emma osasi hienosti toteuttaa hutelaista lyöntitekniikkaa kilpailutilanteessa. Valmentaja Leena olikin vähintään yhtä iloinen kuin Emma. HuTe onnittelee Emmaa ja Leenaa upeasta saavutuksesta!

T11-sarjassa Riia eteni Emman tavoin finaaliin asti. Loppuottelussa vastaan asettui vuotta vanhempi kilpakumppani, joka oli aiemmissa kohtaamisissa ollut parempi. Näin kävi tälläkin kertaa. Riia toteutti kuitenkin hienosti sovittua hutelaista taktiikkaa lyömällä rohkeasti. Valmentaja Cimmo olikin tästä erittäin mielissään.

Emma ja Riia nähdään seuraavan kerran samoissa kisoissa kesäkuun alussa Tampereella.

 

Kumppanit

Kumppanit
01 tammi

Seuramme junioreiden pääyhteistyökumppanina on Lehtosen Konepaja.

Seuramme junioreita tukevat merkittävästi myös LähiTapiola Länsi-Suomi, Satakunnan Viikko, CI Computational Intelligence ja Porin Tennishalli. Suuret kiitokset kumppaneillemme!

Suosittelemme jäsenistöllemme, heidän lähipiirilleen ja kaikille eri liikuntamuotojen harrastajille LähiTapiola Länsi-Suomen palveluita.

Kumppanuuden tavoitteena on Huittisten Tennisseuran ja Kumppanin yhteistyönä tukea junioripelaajiemme kehittymistä tennispelaajana sekä kasvamista luottavaisin mielin kohti aikuisikää.

Seuramme juniorit haluavat olla kumppanuuden hengen mukaisesti neljä kertaa ykkösiä:

1 = Reilussa pelissä ja käytöstavoissa
1 = Esimerkillisessä koulun käynnissä
1 = Terveellisten elämäntapojen noudattamisessa
1 = Oman ikäluokkansa tenniskärjessä.

Kumppani saa yhteistyöhön sijoittamistaan neljästä ykkösestä mm.

1 = Junioriemme pelikuulumisia ja -videoita sovitun määrän vuodessa (esim. kumppanin henkilöstölehteen ja some-kanaviin)
1 = Ennakkotietoa junioriemme kilpamatseista Satakunnassa ja lähiseudulla
1 = Tapauskohtaisesti sovittavat näkyvyydet seuramme medioissa ja peliasuissa
1 = HuTe nostaa kaikessa toiminnassaan esille Kumppanin merkityksen junioritoiminnan tukijana.

Kumppanuustulot käytetään täysimääräisesti junioritenniksen tukemiseen.