Tiannalle SM-pronssia!

Tiannalle SM-pronssia!
28 maalis

Tianna 14v voitti viikonloppuna Helsingissä naisten D-luokan SM-pronssia hienojen peliesitysten jälkeen. Kyseessä oli Huittisten Tennisseuran ensimmäinen juniorin voittama SM-mitali. Luokkamestaruuskilpailuun pääsi rankingin mukaisesti 32 parasta ilmoittautunutta.

Viisi vuotta sitten Tiannan ollessa 9-vuotias, valmentajan kanssa asetettiin kaksi yhteistä tavoitetta: Junior Grand Prix -mitali ja SM-mitali. JGP-sarjan semifinaalipaikan Tianna saavutti lokakuussa 2022.

Valmentajan kysymykseen, ”Mitä seuraavaksi tavoitellaan?” Tianna vastasi ”Kirkastamaan mitalien väriä!”. Seuraava mahdollisuus on 16v-juniorien SM-kilpailut kahden viikon päästä.

Tianna voitti toisen pronssimitalin C-luokan sekanelinpelissä yhdessä HuTen seuralegendan Mikko Lehtosen kanssa.

Tiannalle uran paras turnausvoitto

Tiannalle uran paras turnausvoitto
19 maalis

Tianna teki Tampereen Wilson Cupissa lähes mahdottomasta mahdollisen, ja sen mitä salaa toivottiin. Tuloksena uran hienoin kilpailu ja voitto naisten C-luokassa.

Ensimmäisellä kierroksella vastassa oli 2-sijoitettu, joka johti 1-erää 4-1. “Nousin voittoon, kun en luovuttanut ja pelasin yhden pallon kerrallaan”, Tianna kertoi käännettyään voiton itselleen luvuin 7-6,6-2.

Toisella kierroksella vastassa oli Tiannan tapaan D-luokkalainen, jonka Tianna voitti 6-0,6-0: “Syötöt meni sen verran hyvin, ettei niitä montaa tullut takaisin. Muutenkaan ei oikein saanut mun kovia lyöntejä takaisin, vaikka ihan hyvin pelasikin.”

Finaalista tuli huima trilleri. Molemmin puolin lyötiin kovaa ja kulmiin. 1-sijoitettu vastustaja vei 1-erän 6-2 ja Tianna 2-erän 6-1. 3-erän tiebreak oli henkien taistoa, jossa Tianna oli jo 6-8 häviöllä. Rohkealla pelillä Tianna voitti seuraavat 4 pistettä ja päätti ottelun näyttävään läpilyöntiin. Tb-voitto kirjattiin siis lukemin 10-8.

Tianna summasi tunnelmat: “Hienot kisat, ehdottomasti mun parhaat. Uskalsin lyödä kaikissa matseissa. Keskityin joka palloon, enkä miettinyt tilannetta sen pidemmälle. Sain enemmän suoria pisteitä syötöistä kuin tein kaksoisvirheitä. Olen myös tyytyväinen, kun olen oppinut palauttamaan syötöt avoimesta jalka-asennosta. Ja kiitokset äidille ja isälle huoltojoukkoihin!”

 

HuTe iloitsee!

HuTe iloitsee!
07 maalis

HuTe iloitsee! Emma 8v pääsi puolen vuoden harkkatauon ja lähes vuoden kilpailutauon jälkeen taas tositoimiin. Tampereen Tennis Tourilla vastassa oli kolme pääkaupunkiseudun tyttöä, joista yksi oli 9-vuotiaiden Suomen ykkönen. Emma otti yhden hienon taisteluvoiton lukemin 4-1, 1-4, 5-3. Turnauksen jälkeen Emma ilmoitti ponnekkaasti, että ”Ilmoita mut kaikkiin kisoihin!”. Seuraavissa kisoissa Emma kertoi lyövänsä kovempia lyöntejä, jotta vastustaja ei ehdi niihin. Harjoittelu alkoi jo illalla omassa huoneessa pehmopallon kanssa, onneksi ilman esinevaurioita.

Tianna 14v osallistui Turussa naisten B3-kisoihin ja sai pelata neljä matsia. Tuloksena oli kolme voittoa, joista yksi oli C-luokkalainen. Tianna pelaa itse D-luokan kärjessä. Yhdestä matsista tuli tiukka 3-4, 4-1, 9-11 tappio yhden matsipallon jälkeen. Hienot kisat, joita Tianna kommentoi seuraavasti: ”Olen oppinut pelaamaan omaa peliäni. Lyön järkevästi kovaa ja pyrin ratkaisemaan heti vastustajan lyhyemmästä lyönnistä. Osaan nyt myös nousta verkolle ja ottaa siitä pisteitä.”. Tianna osallistuu maaliskuun lopussa D-luokan SM-kilpailuihin ja heti perään 16-vuotiaiden SM-kilpailuihin.

 

Tiannalle uran hienoin voitto!

Tiannalle uran hienoin voitto!
05 helmi

Tianna 14v otti uransa hienoimman voiton 16-vuotiaiden Junior Grand Prix -turnauksessa Turussa. Tianna eteni ensin hienosti karsinnoista pääsarjaan. Vastaan tuli helsinkiläinen vuoden vanhempi C-luokkalainen, joka on rankingissa huomattavasti Tiannaa korkeammalla.

Tianna piti alusta asti erittäin kovaa tempoa ja hyökkäsi jokaiseen palloon alusta loppuun asti. Tianna löi hurjat 53 suoraa voittolyöntiä vastustajan ulottumattomiin. Syötöillä Tianna teki peräti 30 suoraa pistettä. Ykkössyöttöjen nopeudet olivat keskimäärin 140 km/h. Kakkossyöttöjen ehkä 138 km/h 🙂

Ottelu oli alusta loppuun asti myös henkien taistelua. Ottelu kesti lähes 3 tuntia siitä huolimatta, että koko ajan lyötiin kovaa. Uskomattominta oli, että Tianna pystyi vielä ottelun lopussa nostamaan tasoaan. Uran paras ottelu päättyi 7-6,4-6,6-2 voittoon. Tianna sijoittui vanhempien tyttöjen kisassa sijoille 5-8. Huittisten Tennisseura onnittelee Tiannaa huimasta saavutuksesta!

 

Riialle eka turnausvoitto

Riialle eka turnausvoitto
15 tammi

Riia, vanhemmat ja valmentaja ovat kulkeneet 2.5v yhteistä tennispolkua ja 1.5v on käyty yhteensä 25 turnauksessa. Otteluita on kertynyt yhteensä yli 100 ja turnauksen finaalipaikkoja neljä. Vuoden 2023 tavoitteeksi asetettiin T11-sarjan voitto.

Riia päätti hoitaa voiton kotiin heti vuoden ekassa turnauksessa Tampereen T11 Tennis Tourilla. Finaaliin pääsemiseksi piti voittaa kolme ottelua, joista toisen Riia selvitti hävityn 1. erän jälkeen 3. erän tb:ssa 7-4. Kolmas ottelu oli tiukka 2-erän voitto hyvää ystävää Ellaa vastaan. Tämä oli turnauksen tasokkain peli, jossa kumpikaan ei nostellut palloja yläilmoihin.

Finaalissa Riia pelasi täydellisesti pelikirjan mukaan: hyökkäävää peliä heti omista syötöistä ja syötönpalautuksista. Riia lähti finaaliin rohkeimmalla asenteella ja tulos oli sen mukaista. Kämmenlyönnit molempiin kulmiin ja 1-käden alakierrerystyt linjaa pitkin toimivat hienosti. Voitto 6-4, 6-4. Valmentajan ilonaiheena oli myös yllättävän hyvä liikkuminen.

Lopuksi voi todeta, että Riia sanoi kisoja edeltävänä päivänä: “Mä otan nyt sen turnausvoiton” ja minuutti ennen finaalin alkua: “Mä otan nyt sen turnausvoiton”.

Tyttöjen tennisvuoden 2022 yhteenveto ja lyöntinäytteet

Tyttöjen tennisvuoden 2022 yhteenveto ja lyöntinäytteet
07 tammi

Tianna 14v voitti kolme naisten D‐luokkaa ja sai pronssia Junior Grand Prix T14‐osakilpailussa. Vuoden parhaat voitot tulivat kolmesta vuoden vanhemmasta tytöstä, jotka olivat T15‐rankingissa top25:ssä.

Riia 10v saavutti kolme pronssia Junior Grand Prix T10‐osakilpailuissa ja pääsi joulukuun Masters‐finaaliin, jossa hän oli hienosti viides. Riian menestys oli paras satakuntalaisen tennisjuniorin saavutus SM‐tasolla vuoden 2017 jälkeen. Riia sai kauden kilpailuissa kaksi Fair Play ‐palkintoa. Vuoden paras voitto tuli T10‐vuotiaiden rank#2:sta.

Milenalle 9v vuosi oli kilpauran ensimmäinen. Kilpailupelejä tuli yhteensä kunnioitettavat 16 kappaletta. Ensimmäiset kaksi voittoa tulivat syyskuussa Tampereen Tennis Tourin T9‐kisasta. Heti perään lokakuussa Milena otti neljä voittoa seuraavasta Tourin kisasta ja sijoittui upeasti kisan kakkoseksi.

Emman 8v vuosi oli Milenan tapaan kilpauran ensimmäinen. Vuosi oli kolmijakoinen. Ensin keväällä tuli ensimmäisestä kisasta opettavaiset kolme tappiota. Tästä kuuden viikon päästä toisessa kisassa tuloksena oli neljä peräkkäistä voittoa ja sarjan ykkössija.

Anna 6v aloitti syksyllä uutena innokkaana tulokkaana tennisperheessämme. Anna lyö molemmilta puolilta
kahdella kädellä ja osuu jo hienosti palloon.

Riia JGP Masters #5

Riia JGP Masters #5
09 joulu

Turussa pelattiin tenniksen Junior Grand Prix -sarjan Masters-finaalit. Finaaleihin pääsi 10-, 12-, 14- ja 16-vuotiaiden ikäluokkien kahdeksan eniten pisteitä kerännyttä. Kauttuan Riia Miettinen raivasi tiensä tyttöjen 10-vuotiaiden sarjaan rankingin seitsemänneksi parhaana pelaajana. Ikäluokan tyttöpelaajia on Tennisliiton rankingissa yhteensä 81.

Kahdeksasta finaalisarjan pelaajasta kuusi oli pääkaupunkiseudulta, yksi Tampereelta ja yksi Kauttualta. Riia voitti lohkovaiheessa tamperelaisen ranking-nelosen ja hävisi kahdelle ikäluokan helsinkiläiselle huipulle. Loppusijoitus oli hienosti jaettu 5. tila!

Riian menestys oli paras satakuntalaisen tennisjuniorin saavutus SM-tasolla sitten Porin Verkkopalloseuran Patrick Stenforsin 18-vuotiaiden SM-hopean vuonna 2017.

Kyseessä on myös Huittisten Tennisseuran paras juniorisaavutus kautta aikojen. HuTe onnittelee Riiaa!

Riialla on vielä joululomalla edessä koululaisten SM-kilpailut.

Anna HuTe-perheeseen

Anna HuTe-perheeseen
26 marras

Anna 6v, on HuTe-perheen uusin tulokas. Ja mikä tulokas onkaan! Anna piirtää ja syö oikealla kädellä. Tenniksessä hänellä on yllättäen vasen käsi hieman parempi kuin oikea. Häntä onkin syksyllä kerran viikossa valmennettu lyömään molemmilta puolilta kahdella kädellä vasen käsi alhaalla.

Eskarilaiselle liikkeestä lyöminen ja etäisyyksien ja poukun hahmottaminen on vielä haastavaa, mutta hyvin Anna on kuitenkin jaksanut yrittää. Osumia tulee kuitenkin kahdella kädellä hienosti, kuten nämä videot osoittavat!

Anna ottaa siis mallia Rafael Nadalista, joka on oikeakätinen, mutta lyö vasemmalla kädellä. Tämä on peräisin hänen valmentajasetänsä Toni Nadalin ehdotuksesta varhaisessa vaiheessa, jolloin Nadal löi sekä rystyn että kämmenen kahdella kädellä.

HuTe proudly presents, Annan eka video!

Kohti C-luokkaa

Kohti C-luokkaa
13 marras

Tianna voitti jo vuoden kolmannen D-luokan turnauksensa. Vielä elokuussa Tianna oli E-luokassa ja nyt pisteet riittävät jo C-luokkaan nousuun.

“Syöttö kulki hyvin ja todella varmasti. Vähän ihmettelin, kun harkoissa ei oo ollu helppoa. Valmentajan kanssa vaihdettiin muutama viikko sitten syöttö niin, että en laita jalkaa viereen ja käännän selkää enemmän. Tosi vaikeeta, mutta en ole antanut periksi, vaikka valmentaja on useampaan kertaan ehdottanut vanhaan paluuta. Varmaan ärsyttääkseen. Sain kuulemma finaalin 61,64 voitossa 15 suoraa pistettä syötöstä ja kaksareita tuli vain 4.”.

Tiannalla on tänä vuonna enää yksi C-luokan turnaus Salossa ja sitten tuleekin ensi vuodelle todella kovat haasteet, kun Tianna pelaa alivuotiaana 16-vuotiaiden Junior Grand Prix -sarjaa. “Täytyy saada peliä vieläkin hyökkäävämmäksi. ja valmentaja varmaan haluaisi minun nousevan paljon enemmän verkolle. Vähän kyllä mietityttää suostunko, mutta olisihan se hyvä saada peliin jotain itselle ihan uutta.. Kaipa sitä sit täytyy uskoa”, Tianna päätti juttutuokion ja lähti kotiin pinoamaan pihalle kärrättyjä klapeja.

Tiannalla ja Riialla hienot kisat!

Tiannalla ja Riialla hienot kisat!
03 marras

Tianna ja Riia ottivat molemmat viikonloppuna kaksi loistavaa ranking-voittoa. Tyttöjen lyönneistä on tällä foorumilla jo “kyllästymiseen” asti kerrottu, mutta todetaan silti jälleen kerran, että molemmat tytöt antoivat palloille kovaa kyytiä. Tähän kun lisätään lyöntivarmuuden kehittyminen, niin tulos on sen mukaista. Valmentaja on erityisen ilahtunut siitä, että molempien pelifilosofia ja peliäly ovat myös menneet hienosti eteenpäin.

Tianna voitti Turun C-kisoissa 16v D-luokan kärjen ja 15v C-luokkalaisen. Jälkimmäinen voitto oli kokonaissuoritukseltaan ehkäpä Tiannan tennisuran paras. “Uusi syöttöni toimi alkukangertelun jälkeen hienosti. Kasvattaa itseluottamusta, kun syötöt ja peruslyönnit paukkuvat vastustajan ulottumattomiin. Odotan jo innokkasti seuraavia kisoja.”, Tianna kertoili ajatuksistaan kisojen jälkeen.

Riia otti Espoon 10v-junioriturnauksessa neljä hienoa voittoa. Toisella kierroksella Riia teki kisojen jättipaukun voittamalla ykkössijoitetun 10-vuotiaiden ranking#2:n suoraan kahdessa erässä. Finaalissa Riia pelasi Tiannan tapaan tennisuransa parhaan matsin. Hän käytti koko lyöntivalikoimaansa ja löi valmentajan mukaan uskomattoman hienoja lyöntejä kerta toisensa jälkeen. Tämä ei kuitenkaan riittänyt erittäin nopeaa ja erittäin varmaa vastustajaa vastaan. Parempi siis voitti. “Kaikki lyönnit sujuivat hyvin. Harmittaa, kun löi monta hyvää lyöntiä peräkkäin, mutta silti ei voittanut pistettä. Onneksi ensi vuonna ei pelata enää hitailla vihreillä, vaan nopeilla normipalloilla!”, Riia summasi kisatunnelmat omalta osaltaan.