Lauantai-aamulla ylös sängystä klo 7, aamupalan jälkeen kohti Turkua ja takaisin kotiin sunnuntai-aamuyöllä klo 02. 19-tunnin lopputulemana kuusi ottelua, finaalipaikka ja hieno kakkossija naisten D-luokan kisoista. Riia itse summasi kisat seuraavasti: ”Aamupäivän kaksi ekaa matsia oli vielä rytmin hakemista, vaikka hyvin menikin. Iskä sanoi, että oli betonia jaloissa, mutta itse en sitä huomannut :)) Oli kiva pelata vanhempia tyttöjä vastaan, kun ne lyövät myös kovaa, eikä ollut mitään kaaripalloilua.”
Riia kertoi, että otteluvoittojen taustalla oli se, että hän on oppinut (valmentajan mukaan ainakin hieman kärsivällisemmin) hakemaan hyvää paikkaa voittolyönnille. Tämä edesauttoi sitä, että Riia voitti erittäin hyvällä prosentilla tärkeät pallot. Finaali oli erittäin tiukka kamppailu, joka venyi 3-erän tiebreakiin asti, jonka vastustaja voitti 7-5. Ottelun tauottua Riia antoi itselleen harvinaisen loppukommentin: ”Finaalitappio harmitti vähemmän kuin ennen. Olin niin monta hyvää matsia voittanut. Tai sitten siksi, kun tää kisa oli viimein ohi. Selkään sattui jo kahdessa viime pelissä, mutta muuten jaksoin kyllä hyvin taistella.”
Riialla on viimeisen vuoden aikana viisi turnausvoittoa ja viisi kakkossijaa. Niistä on hyvä ponnistaa kevään SM-kisoihin.
Tianna palasi puolen vuoden pakollisen liikuntatauon jälkeen tenniksen pariin ja osallistui JGP16-turnaukseen Turussa, jossa pääsi kahdeksan parhaan joukkoon. Peli sujui heti erittäin hyvin ja lyönnit olivat kunnossa. Viimeisen matsin kolmannessa erässä toki alkoi näkymään pelaamattomuus. Tiannankin tähtäin on kevään SM-kisoissa.
Emma palasi kilpakentille Hyvinkäällä. Vuoden vanhemmat tytöt olivat tällä kertaa vahvempia, mutta Emma paransi selvästi jokaisessa matsissa. Emma osallistuu keväällä ensimmäiseen JGP10-turnaukseen.