Millillä hieno turnaus

Millillä hieno turnaus
26 huhti

Milli osallistui viikonloppuna Tampereella 10-vuotiaiden tyttöjen Orange Bowl -turnaukseen. Seitsemän ottelun saldona oli kolme hienoa voittoa. Kisan kakkoselle ja kolmoselle Milli hävisi tiukkojen 3-erän kamppailujen jälkeen. Kilpailukokemusta kun alkaa karttumaan, niin tiukat matsit on mahdollista kääntää voitoiksi. Kilpailemaan oppii vain kilpailemalla. Milli kylläkin osoitti hyviä kisahermoja pelaamalla yhteensä seitsemän tiebreakia, joista voittoja tuli hienosti neljä.

Milli halusi näissä kilpailuissa lähteä ahnaasti verkolle ratkaisemaan pisteitä. Suomen tennishistoriasta ei löytyne ketään T10-sarjan tyttöä, joka olisi tällaista pelityyliä lähtenyt näin nuorena harjoittelemaan. Turnauksen voittanut, ja Millin uusi tenniskaveri sanoi osuvasti Millille: ”Hienoja ja rohkeita nuo sun verkolle nousut. Mua ei saisi työntämälläkään verkolle.”.

Milli vaihtoi kisojen jälkeen uuteen 26”mailaan, samaan millä Riiakin pelasi 10-vuotiaana eli Wilson Pro Staffiin. Milli halusi kuitenkin tarkentaa: ”Niin tai vaihdoin samaan mailaan kuin se Roger Federer, katsos kun sekin tuli aina verkolle, ja oli tosi hyvä siinä”. Lopuksi Milli kertoi, mikä kisoissa on kivointa: ”Kun pääsee pelaamaan pisteistä ja saa uusia kavereita. Mä sain täältäkin kolme.”

Hute nousi kolmoseen

Hute nousi kolmoseen
25 huhti

Huten edustusjoukkueen kausi sai jännittävän päätöksensä viime viikonloppuna Porissa. Viimeiseen sarjaotteluunsa Hute sai vastaan ÅLK4:n (Turku). Huten värejä edustivat tällä kaudella ja tässä matsissa Harri Kivipelto, Mikko Lehtonen (Huittinen) ja Sampsa Hirvineva. Hute tarvitsisi voiton (2-1 tai 3-0) varmistaakseen nousun III-divisioonaan.

Harri ja Mikko aloittivat kaksareilla ja ratkaisua ei kauaa tarvinnut odottaa. Hute-konkarit voittivat molemmat ottelunsa murskalukemin ja täten nousu varmistui ennätysnopeasti.

Ottelutulokset:

Harri Kivipelto – Eetu Seppälä 2-0 (6-0, 6-1)

Mikko Lehtonen – Jouni Marjakangas 2-0 (6-0, 6-0)

Kirsikkana kakun päällä, parivaljakko Kivipelto/Hirvineva dominoivat neluria. Se päättyi lopulta hutelaisten voittoon 2-0 (6-2, 6-1). Lopullinen sarjataulukko löytyy täältä. 

Tappioton sarjakausi varmisti siis sen, että Huten edustusjoukkue jatkaa pelejään III-divisioonassa sekä kesällä, että talvikaudella. Huten edustusjoukkueen nousujuhlat jatkunevat pitkälle vapun jälkeiseen elämään. Viimeinen havainto kavereista on maanantai-aamulta, Gdanskin lentokenttäravintolasta.

Tiannalle C-luokan kakkossija

Tiannalle C-luokan kakkossija
17 huhti

Tianna jatkoi kevään hyviä peliesityksiä ja eteni naisten C-luokan finaaliin. Ensimmäisen kierroksen vastustajan kanssa aiempien matsien voitot olivat 1-1, mikä enteili tiukkaa ottelua. Näinhän siinä kävikin. Tianna voitti ottelun kahden tiukan tiebreakin jälkeen. Toisen kierroksen vastustaja oli uusi tuttavuus. Tianna ei antanut mahdollisuuksia ja voitti ottelun häviämällä vain kaksi geimiä.

Semifinaalivastustajan kanssa viimeisen kolmen vuoden voitot olivat Tiannalle 3-2. Nyt tuli ilahduttavasti neljäs voitto erittäin tiukan matsin jälkeen, kolmannen erän tiebreakin mennessä Tiannalle 10-8. Finaalissa paukut eivät enää riittäneet haastamaan voittajaa, vaikka yritystä loppuun asti olikin.

Tianna kommentoi kisoja: ”Ensimmäinen aamumatsi lähti minulle tyypilliseen tapaan nihkeästi liikkeelle, mutta onneksi sain hoidettua ratkaisupallot kotiin. Seuraavissa matseissa sain jo lyöntimyllyn toimimaan. Vielä pitää parantaa tasaisuutta ja ehkä pitäisi myös hieman malttaa pidempään. Finaalivastustaja ansaitsi voittonsa. Oli tällä kertaa minua parempi.”

 

Hute voiton päässä noususta

Hute voiton päässä noususta
03 huhti

Huten IV-divisioona jatkui vieraspelillä Raisiossa. Pelin merkitys oli nousumahdollisuuksia ajatellen kriittinen. Ennen peliä Hute oli sarjataulukossa sijalla kolme ja RUT3 sijalla neljä.

Hirvineva (vas.) ja Kivipelto venyttelevät ennen peliä

Psyykkisistä ja fyysisistä oireista kärsinyt Lehtonen jätettiin tylysti toipumaan ja matkaan lähtivät Kivipelto Harri ja Hirvineva Sampsa. Kivipelto kohtasi nuoren raisiolaisen Matias Hummelinin. Kovalyöntinen RUT:n edustaja joutui huomaamaan kokemuksen ja palloseinämäisyyden paremmakseen. Ottelu Kivipellolle lukemin 6-4, 6-1.

Samaan aikaan Huten Hirvineva oli tiukemmissa sfääreissä. Raisiolainen Lassi Rannikko pelasi ensimmäisen erän järkevästi ja voitti sen osittain hutelaisen helppojen virheiden avulla. Hirvineva teki itselleen epätavallisen taktisen muutoksen pelityylinsä, painosti yksinomaan vastustajan rystyä ja samalla nousi verkolle. Muutos tehosi, pelin dominointi kääntyi ja voitto lopulta hutelle tästä ottelusta 2-1 erälukemin.

Nelinpelin huittislaiset dominoivat. 6-1, 6-0 oli lopputulos. Tärkeä 3-0 voitto Raisiosta.

Hutella siis yksi peli runkosarjaa jäljellä; kotipeli Turkua (ÅLK4) vastaan. Voitto varmistaa nousun. Kestääkö Huten pönttö vai sekoaako pakki? Tämä kaikki selviää vielä huhtikuun aikana…