Vuosi 2022 on taputeltu. Joidenkin mielestä hyvä niin… Vaikka globaalilla tasolla vuosi olikin vähintäänkin huolestuttava, Hute-tasolla palloteltiin jälleen tasaisen positiivisella mentaliteetilla. Vuoden teemaksi näyttää muodostuneen kansainvälisyys, jota esitellään tässäkin uutisessa kuvakavalkadin voimin.
Artikkeli keskittyy vuoteen pääasiassa aikuispelaajien näkökulmasta. Junioripelaajien onnistumisista juttua vuoden 2022 osalta löytyy täältä.
Alkuvuoden hallipelit
Vuosi 2022 alkoi liiton talvisarjataisteluilla. Hute edusti kahdella joukkueella III- ja IV –divisioonissa. Ykkösjoukkueen tarina oli surullinen, mutta myös treenihaluja nostava. Kakkosjoukkue taisteli urheasti ja oli lähellä superyllätystä. Tutustu tarkempiin tuloksiin ja tausoihin täällä.
Historiallinen seuraottelu Hute-NoTS
Toukokuun lopulla aloitettiin uusi perinne. Ensimmäinen seuraottelu Huten ja NoTSin välillä järjestettiin Porissa. Risto Ranne (NoTS) ja Cimmo Nurmi kasasivat timanttiset tiimit pelaamaan yhteensä 16 ottelua, jotta voittaja saataisiin selville. Tuloksia, tunnelmia ja tapahtuman tulevaisuusennakointia löydät täältä.
Innokas tennisfani ja seuraottelun tavoiteltu pokaali.
Kesän sarjapelit
Kesällä pelattiin liiton sarjoissa peräti neljällä joukkueella 3-5 divisioonissa. Tavoitteisiin päästiin ja niitä jopa ylitettiin. Kesän sarjapeleistä yhteenvetoa täällä.
Parivaljalkko Hirvineva/Rantalainen hieromassa epätoivoisesti neluritaktiikkaa jossain päin maakuntaa.
Huten mestaruuskilpailut
Kesällä taisteltiin perinteisesti myös Huten mestaruuksista. Lauttakylä-lehdessä julkaistu juttu on kokonaisuudessaan tämän yhteenvedon lopussa – hieman uusilla kuvilla ja videolla höystettynä.
Hallisarja 2023-2024
Hute on ilmoittanut hallisarjaan kaksi joukkuetta IV-divisioonaan. Ykkösjoukkue starttaa pelit Helsingissä Smashia vastaan la 21.1. Kakkosjoukkue (Walden, Rantalainen & co.) on jo yhden pelin pelannut ja kaatanut TaTSin murskaavasti 3-0.
Kansainvälinen Hute -kuvakavalkadi:
Wimbledon-finaali 2022
Kuriositeettina mainittakoon, että kahdelle Hutelaiselle vuoden tenniskohokohta ehdottomasti oli Wimbledon-finaali. Erittäin suotuisaan paikka-arvontaan osallistuneet Lehtoset pääsivät kokemaan mielettömän päivän “Vimpelissä”, jonka kohokohtana oli tietenkin Djokovic-Kyrgios –finaali.
Vaikuttavaa listausta
Finaali Kyrgios – Djokovic on alkamaisillaan
Ikinuori Tom Cruise on myös tenniksen ystävä
Näkymää lehtereiltä
Aluetunnelmaa
Kisojen virallinen ja maukas juoma on legendaarinen ja raikkaan maukas Pimm´s Cup. Kts. kotiresepti täältä.
Kisojen yksi kuvatuimmista pariskunnista.
Stockholm Open 2022
Länsinaapurin legendaarinen halliturnaus, Stockholm Open, veti osaa hutelaisista magneetin lailla puoleensa. Hannu Eränummen johdolla kisoja seuraamaan lähtivät hutelaisista Luukas ja Harri Kivipelto sekä hurmoskannustaja ”Euran Djokovic” Tapani Walden. Lue lisää turnauksesta ja tuloksista täältä.
Rytmiryhmä Tukholman lehtereillä
Areena lähestyy
Suomalaisia mukana myös nelureissa
Kovanaamoja
Voittaja ja hopiamies
Ensi vuonna uudestaan?
ITF-turnaus ja ”Espanjan leiri”
Huten kahden käden kämmen –spesialisti Lehtonen ja sekanelinpelitaituri Jatta viettivät syksyn opintovapaillaan Espanjan Aurinkorannikolla. Matkaa väritti opiskelujen lisäksi vahvasti ”Treeniä, treeniä” –mentaliteetti sekä luontainen kilpailuvietti. Huten historiallinen ensimmäinen osallistuminen ITF-Seniors –turnaukseen tapahtui syksyllä, kun Lehtonen taisteli Esteponan ITF:n MT200 M45-kisoissa.
Esteponan tenniskeskus oli komea.
Hopea ei ole häpeä.
Mijaksen treenipaikkana toimi Tomas Karlsson tennis.
Satunnaisia Hute-kohtaamisia Andalusiassa.
Taktisia muutoksia ja yllätyksiä – Huittisten kaupungin ja tennisseuran mestaruudet ratkottu (Lauttakylä-lehti, julkaistu 7.9.2022):
Läpi kesäkauden kestäneet, Huittisten kaupungin ja Huittisten tennisseuran yhteiset mestaruuskilpailut, on saatu arvokkaaseen päätökseen. Osallistujamäärä pysyi suurin piirtein viime vuosien tasolla. Keskimääräistä enemmän sattui loukkaantumisia kesken turnauksen, ja nämä hiukan varjostivat tapahtumaa.
Miesten kaksin- ja nelinpelit pelattiin lohkopeleinä. Osallistujat jaettiin lohkoihin, joissa pelattiin kaikki kaikkia vastaan. Lohkojen parhaat etenivät pudotuspeleinä pelattaviin (puoli)välieriin ja lopulta finaaleihin.
Niin sanotun kuolemanlohkon voittajaksi ja suoraan välieriin selviytyi lopulta selkeästi edelliskauden mestari Mikko Lehtonen. Ehkä hieman yllättäen jatkoon ja lohkokakkoseksi taisteli Samuli Mäkelä sekä kolmoseksi nuori Luukas Kivipelto. Mäkelä ja Kivipelto eivät ole hirveästi toistoja saaneet tenniksen parissa viime aikoina, joten tulokset olivat sitäkin kautta kovat.
B-lohkon voitti selkeästi Huten Kokemäen vahvistus Mika Rantalainen, joka myös pääsi suoraan välieriin. Sampsa Hirvineva taisteli itsensä kakkoseksi ja kisojen yksi suurimmista yllättäjistä Markus Kankaanranta myös eteni pudotuspeleihin.
Mäkelä jatkoi yllätysrikasta turnausta voittamalla ensin Kankaanrannan puolivälierissä puhtaasti 2–0. Toisessa välierässä Mäkelä sai vastaansa B-lohkon ykkösen ja ottelun selkeän ennakkosuosikin Rantalaisen. Mäkelä jatkoi ennakkoluulottomasta ja vei kuin veikin tiukan ottelun 6–3, 7–5 ja eteni finaaliin.
Toisessa puolivälierässä koettiin myös iso yllätys. Nuori Kivipelto kaatoi supertiukan ottelun jälkeen edustuspelaaja Hirvinevan 2–1. Kivipellon tahti ei kuitenkaan riittänyt finaaliin asti. Kokenut kehäkettu Lehtonen voitti välierän 2–0.
Kisojen suurin yllättäjä, salibandy- ja futsal-spesialisti Luukas Kivipelto taitaa myös tenniksen salat
Finaalikaksikko Mäkelä (vas.) ja Lehtonen koittavat kiinnittäytyä pokaaliin ennen loppuottelua.
Finaalissa kohtasivat siis Mäkelä ja Lehtonen. Samuli Mäkelän nousujohteinen turnaus sai päätöksensä. Lehtosen päivänkunto oli tällä kertaa parempi ja hän uusi mestaruuden lukemin 2–0 (6–1, 6–0).
IMG_2949
Tunteikas palkintojenjakoseremonia
Naisten kaksinpelimestaruudesta taistelivat Suvi Nieminen ja Arja Ahlbom-Koskinen. Niemisen hankalat syötöt olivat finaalivoiton avain. Ahlbom-Koskisen toisen erän taktiset muutokset eivät riittäneet muuttamaan loppuottelun kulkua. Nieminen eteni lopulta 2–0-voittoon ja mestaruuteen.
Naisten nelinpelimestaruuden vei pari Laura Takala ja Arja Ahlbom-Koskinen. Hopealle sijoittuivat Suvi Nieminen ja Jatta Lehtonen.
Sekanelinpelien loppuottelussa kohtasivat parit Jatta ja Mikko Lehtonen sekä Arja Ahlbom-Koskinen/Timo Koskinen. Timo Koskisen vähäinen ja erittäin lyhyt harjoittelukausi heijastui tulokseen. Ahlbom-Koskisen tiukat rystyt kuitenkin pitivät parin hyvin pelissä mukana. Hyvähenkinen ottelu päättyi lopulta Lehtosten voittoon 2–0 (6–2, 6–2)
Sekaneluritaistelijat
Huten nelinpeliturnaus herättää perinteisesti tunteita
Yksi huittislaisen tenniskesän tavoitelluimpia ja tunteita herättävimpiä tapahtumia on Huittisten Tennisseuran legendaarinen nelinpeliturnaus. Turnauksessa perinteisesti parit arvotaan. Mestaruuspokaali on komea, kateutta herättävä ja oman nimen siihen saaminen on kunniakysymys.
The Pokaali
Osallistujamäärä oli hyvä tänäkin vuonna – 14 pelaajaa. Pelaajat muodostivat yhden lohkon, jossa kaikki parit kohtaisivat toisensa kerran – kuusi peliä per pari. Lohkon neljä parasta etenisivät välieriin.
Lohkovaihe oli erittäin tasainen ja tiukka. Kaikilla pareilla oli mahdollisuudet pudotuspeleihin. Lohkon yllätysvoittajaksi selviytyi parivaljakko Markus Kankaanranta/Ville Venno viidellä voitolla. He kohtasivat välierissä lohkon neljänneksi sijoittuneen kaksikon Ari-Pekka Mäkelä/Mika Rantalainen.
Lohkovaiheen kakkosporukka oli Hein-Erkkilän kasvatit Timo Koskinen/Mikko Lehtonen. He saivat vastaansa välierissä kolmoseksi sijoittuneen neluriparin Leevi Kivipelto/Tapani Walden.
Välierät olivat tasaiset ja tunnekuohuilta ei säilytty.
Kankaanranta/Venno jatkoivat vakuuttavaa työskentelyä ja taivuttivat Mäkelä/Rantalainen -kaksikon Vennon vaikeilla syötöillä ja Kankaanrannan hurjalla kämmenellä pronssisijalle. Koskinen/Lehtonen ja Kivipelto/Walden -välierä oli, jos mahdollista, vielä tiukempi. Voitto ratkaistiinkin henkisellä puolella ja lopulta Koskinen/Lehtonen -kaksikko osoittautui vahvemmaksi 2–1 (3–6, 6–4, 7–5) voitolla.
Välierien jälkeen käytiin myös rakentavaa keskustelua tenniksen herrasmiessäännöistä ja etiikasta.
Finaaliin lähtivät niukkana suosikkina Kankaanranta/Venno. He olivat voittaneet Koskinen/Lehtonen -parin alkusarjassa 2–0. Koskinen/Lehtonen olivat juonineet taktisia muutoksia finaaliin. Parivaljakko painosti enemmän Kankaanrannan rystypuolta. Vennon kieroihin syöttöihin Koskinen ja Lehtonen pyrkivät vastaamaan aggressiivisesti.
Taktiikka tuotti tulosta. Voitto ja mestaruus kirjattiin Koskinen/Lehtonen -kaksikolle 2–0 (7–6, 6–3).
Huten nelinpeliturnauksessa Ville Venno (vas.) ja Markus Kankaanranta joutuivat tunnustamaan Mikko Lehtosen ja Timo Koskisen paremmikseen.
Tulokset:
Miesten kaksinpeli: 1) Mikko Lehtonen, 2) Samuli Mäkelä, 3) Luukas Kivipelto ja Mika Rantalainen
Naisten kaksinpeli: 1) Suvi Nieminen, 2) Arja Ahlbom-Koskinen
Miesten nelinpeli: 1) Timo Koskinen/Mikko Lehtonen, 2) Markus Kankaanranta/Ville Venno, 3) Ari-Pekka Mäkelä/Mika Rantalainen ja Luukas Kivipelto/Tapani Walden
Naisten nelinpeli: 1) Laura Takala/Arja Ahlbom-Koskinen, 2) Suvi Nieminen/Jatta Lehtonen
Sekanelinpeli: 1) Jatta ja Mikko Lehtonen, 2) Arja Ahlbom-Koskinen/Timo Koskinen
Santoro